Aksavamma

Agilityssä voi sattua. Tähän mennessä olen pitänyt sitä koiralle riskialttiina lajina, mutta eilen loukkasin hiukan itse. Takareiteen vihlaisi ikävästi esimmäisen setin loppupuolella spurtatessani esteeltä 4 eteenpäin. Juoksin vielä sen jälkeenkin, tehtiin rata loppuun, ja vein Ruffen autoon. Hetken seistyäni ei enää tehnyt mieli juosta. Jalkaa vihloi ja särki. Tulikoura on leikannut molemmat takareidet viime vuosikymmenellä, irtirevenneet jänteet kiinnitetty ankkureilla ja ompelein istuinkyhmyyn. Joten todennäköisesti kiinnikkeitä vaan repesi. Pidetään peukkuja. Mutta nyt aloitan venyttelyn uudestaan vaikka urheilun olen lopettanutkin.

Treenirata, noin suurinpiirtein...

Rataa helpotettiin huomattavasti aiotusta, sillä ryhmämme kokenein kaarti puuttui treeneistä. Oli kiva juosta välillä helppoa, ykkösluokan tasoista rataa. Alku oli meille hiukan kinkkinen. Tiesin, että minun on ehdittävä putkelle 4 samaan aikaan tai hiukan ennen koiraa, sillä muuten se menisi takuulla puomille. En jättänyt Ruffea lähetyksessä istumaan, vaan kierrätin "lennosta" esteen 2 kohdalta esteelle 1, ja lähdin juoksemaan välittömästi kohti puomia ja putkea. Ruffe tuli esteet 2 ja 3 hyvin ja ehdin kuin ehdinkin ohjaamaan sen putkeen. Muuta ihmeellistä radalla ei juuri ollutkaan. Putkelta 4 sai spurtata tosissaan, jotta ehti ohjaamaan esteet 5-7, mutta onneksi on irtoava koira, niin ei haittaa vaikkei ihan mukana pysykään. Ruffe teki jo melko hyvällä rytmillä kepit ja hallitusti keinun. Vielä lisää treeniä kepeillä, niin uskon että saadaan niistä oikein nopeat ja suht varmat kaikista lähetyskulmista. Puomin ylösmenokontaktia en ehtinyt katsoa, mutta kun coutsi tai kanssatreenajaat eivät mitään sanoneet, niin eiköhän Ruffe kontaktille osunut. Minä olen nyt oppinut luottamaan Ruffeen, enkä varmistele joka ainoaa estettä. Kiva tunne, ehkä tästä nyt aksakärpänen oikeesti talven ajaksi puraisee. Eilen illalla jo kattelin kisakalenteria...