21. helmikuuta 2013

Viikko 8

Maanantaina 18.2.

käytiin pikaisesti Napakan hallilla. Vähän seuraamista, kaukojen tekniikkaa ja paikallaoloa. Lisäksi piilotin tunnarin pari kertaa "tavarakasaan", josta Ruffe hienosti kävi nuuskimassa sen esiin. Hyvä hyvä!

Tiistaina 19.2.

tehtiin pihalla vähän merkki-ruutu -lähetyksiä lähietäisyydeltä sekä harjoiteltiin sisällä vähän seuraamista ja seisomaan jäämistä. Ilta lenkkeiltiin Marin ja Tikkin kanssa hangessa rämpien.

Keskiviikkona 20.2.

VarPSin treenit Varkaudessa. Tällä kertaa oli kaiketi kaikki pienryhmän koirat paikalla, joten ei otettu paikallaoloja lainkaan. Jokainen sai n. 15 min treeniaikaa. Meidän liikkeet:
Seuraaminen: Hyvä! Vasemmalle kääntyy oikein hyvin, mutta oikealle kääntyessä meinaa hieman karata pylly ulos. Tehtiin askelsiirtymää liikkeessä oikealle jotta takapään käyttö hahmottuisi. Tosi hyvä!
Ruutu: Alustalla ja ilman n. 5 metrin etäisyydeltä. Hyvin menee. Alusta ruutuun ja etäisyys 10 metriin. Treenin vetäjä heitti palkan ruutuun. Hyvin meni. Samoin, mutta etäisyys 20 metriin. Ei mitään ongelmaa, Ruffe juoksee hienosti ruutuun ja pysähtyy sinne! Hienon hieno pikkukoira!
Liikkeestä seisomaan jääminen: Pysähtyy, mutta saisi olla terävämpi stoppi. Luulen, että johtuu etupäässä siitä että Ruffe ei vielä täysin tuota käskyä ole sisäistänyt eikä ole varma mistä se nami tuleekaan... Tähän kannattanee ottaa pallo palkaksi, luulisin, viretila kasvaa lelulla ja silloin liikkeetkin ovat terävämpiä. Kokeillaan tätä kotona ;)

Lisäksi kyselin mitä tehdä kun noudossa tuo hyvin, mutta tiputtaa kapulan ennen käskyä. Kapulan pitoharjoituksia perinteisellä menetelmällä (lempeästi kuonosta kiinni ettei pääse pudottamaan) neuvottiin. Katsotaan, vähän vierastan tuota "pakkomenetelmää", voi olla että turhaan, en ole ikinä edes kokeillut...

Torstaina 21.2.

Aamulenkillä tehtiin muutama seisomaan jääminen. Nyt oli aika terävä pysähdys, hyvä! Ruffe ei tosin oikein löytänyt heittämiäni nameja lumesta, joten iltapäivällä kokeilen pari kertaa pallon kanssa.
Illalla oli Napakan pentuagility, Ruffelle vähän ehkä turhan helppo kun alkaa ihan alusta, mutta ei se haittaa. Minä saan kuitenkin Niinalta hyödyllistä infoa.  Kotiläksynä tuli 2on2off-opettelua.

Pentuagin jälkeen kokeilin pikaisesti seisomaan jäämistä pallolla. Se toimi tosi hyvin, terävä pysähdys tuloksena. Otettiin  myös kaukojen tekniikat olohuoneessa, kaikki siirtymät namilla hyvin. Jes! Ehkäpä ens viikolla uskaltaa jo kokeilla hallissakin.

Perjantaina 22.2.

Ensimmäinen oikea tunnaritreeni. Aiemmin olen piilotellut tikkua erilaisten esineiden ja noutokapuloiden sekaan - mitä nyt treenihallilta on löytynyt. Nyt oma tikku oli muutaman muun joukossa, vähän taaempana. Matkaa n. 5 metriä. Ruffe haisteli kaikki, mutta nosti ja toi oman. Hienoa!!!

Lauantaina 23.2.

Käytiin lyhykäisesti tekemässä muutama tokoliike ja 6 esteen "agirata" hallilla. Pihalla tehtiin taas tunnari samaan tapaan kuin perjantaina. Hyvin meni.

Sunnuntaina 24.2.

Treenivapaa ulkoilupäivä.

16. helmikuuta 2013

Viikko 7

Alkuviikosta päätin kokeilla onnistuuko lähetys merkille ja sieltä ruutuun. Ruffe kun periaatteessa nyt osaa molemmat, mutten ole uskaltanut yhdistää. Mutta onnistuihan se! Alkuun ruudussa oli kosketusalusta jelppimässä, mutta lopuksi otin sen pois. Ei ongelmaa. Etäisyys oli toki lyhyt, vain n. 5 metriä.

Ruudun lisäksi ollaan jumpattu seuraamista hyvin pienissä erissä ja nyt se on taas hyvällä mallilla.

Keskiviikon treeneissä Varkaudessa tehtiin:
Paikallaolo maaten: Ok. Kävin vapauttamassa välillä ja palkkailin silloin tällöin.
Seuraaminen: Nyt erinomaista! Saatiin hyvät kehut ;)
Ruutu: Ensin kosketusalustalla, sitten ilman. Hienosti meni. Etäisyys n. 5 m.
Liikkeestä seisomaan jääminen: Namia heitellen. Tehtiin nyt Ruffen tullessa minua kohti ettei harjoittelu taas pilaisi seuraamista. Oli alkuun vähän ihmeissään, mutta kun pysähtyy niin ei liikuttele tassuja.
Paikallaolo istuen: Ihan hyvin ja kohtuu hyvässä ryhdissä. N. minuutti, palkkasin useamman kerran välillä.
Luoksetulo: Ensin eteen, tuli aavistuksen vinoon, joten otin muutmia askeleita taaksepäin. Tuli suoraan. Sen jälkeen tehtiin toinen luoksetulo, jossa palkka odotti valmiina.
Kaukokäskyt m-i-m: Tämän tekee hyvin. Ei olla tehty juurikaan harjoituksia kotona, joten s-i-s ja m-s-m nyt olohuonetokoilun ohjelmaan.

Loppuviikosta oltiin hallilla tekemässä pientä agilityrataa. Muutama "hyppyeste" speedbumpeilla, putki ja pussi. Kivasti meni.

Alla vielä kuva äiskästä (oikealla) ja isoveljestä (Kuva: Katja Sikka).
Ruffesta on tulossa aivan äidin näköinen poika:




9. helmikuuta 2013

Ruffe 6 kk

Samuli koosti videon pentuagissa tehdyistä tempuista.
8.2. Ruffe täytti 6 kk, sitä "juhlittiin" siankorvalla:

7. helmikuuta 2013

Pentuagilityä

Viime viikon loppu kului pentuagilityssä. Missattiin leikkauksen takia 3 kertaa, joten nyt käytiin kahden ryhmän treeneissä viime viikolla sekä JoAn agilitypäivässä jonne olin jo aiemmin ilmoittautunut. Lähinnä yksittäisiä esteitä tehtiin, hyppyjä rimat maassa sekä putkia ja pussia. Omatoimitreeninä Ruffe meni pari kertaa myös A-esteen (karkasi sinne kun läheltä mentiin). Suoritti onneksi sen hyvin, joten ei siitä mitään traumoja. Keppejä yritettiin verkoilla, mutta niistä Ruffe lähinnä vaan turhautui. Taidan pysyä valitsemallani tiellä ja jatkaa keppien harjoittelua 2 x 2 menetelmällä kuten jo ennen lumien tuloa pihalla tehtiin.

Paljon ei tokoiltu. Jonkin verran harjoiteltiin seisomaan jäämistä ja joitain yksittäisiä liikkeitä kotona. En muista ihan tarkkaan. Sunnuntaina käytiin yhteislenkillä Tempon, Viren ja Tikin kanssa. Ruffe pillastui jäällä ja alkoi tehdä melkoisia kaarroksia "lauman" ympärillä, välillä jäi maahan tuijottamaan. Edes lihapullaa ei pystynyt syömään kun oli niin kiire "töihin".

Maanantaina olin työreissussa, mutta tiistaina tehtiin vähän tokoa. Ruutua ja seisomaan jäämistä sekä maahan menoa. Kaikki ok. Keskiviikkona oltiin VarPSin treeneissä Varkaudessa. Ruffe alkaa tottua nyt systeemiin: odotti rauhassa vuoroaan häkissä, haukahti ainoastaan kerran koko aikana. Tehtiin seuraavat liikkeet:

Seuraaminen: Tästä ei nyt meinannut tulla mitään. Ilmeisesti on mennyt sekaisin seisomaan jäämisen kanssa - siinä kun en ole seurauttanut, vaan Ruffe on kävellyt "jossain lähellä". Nyt tuppasi seuraamisessa edistää roimasti eikä ollut edes riittävän tiivistä. Eli ei muuta kun palaaminen taaksepäin ja namiapu mukaan. Perusasennot edelleen kuitenkin oikein hyvät.
Ruutu: Pari kertaa alusta-avulla, sitten ilman. Palkka heittämällä. Toimii!
Paikalla istuminen: Ok. Nousi kerran kun juttelin vetäjän kanssa. Ei ilmeisesti tiennyt mitä odotettiin. Palautus takaisin, vähemmän juttelua ja koirakin pysyi paikoillaan ;)
Luoksetulo eteen: Ns. pentuluoksetulona, eli kouluttaja piti kiinni, kävelin n. 15 m päähän ja kutsuin. Tuli hienosti ja suoraan. Tämä on onnistunut jo pitkään joka kerta.
Seisomaan jääminen: Nämä ok. Tässä vaiheessa keksittiin, että todennäköisesti tämä on "pilannut" seuraamisen.
Paikalla makuu ryhmäliikkeenä: Hyvin pysyi. Olin n. 7-8 m päässä, kävin palkkaamassa tiheään ja vapautin kerran välillä.
Paikalla istuminen ryhmäliikkeenä: Olin parin metrin päässä. Hyvin sujui, ei edes kotka-asentoa.