30. lokakuuta 2015

Köhköh..

Tiistaina treenattiin Ojangossa Marin ja Tikkin seurassa: Gustin kanssa tehtiin liikkeiden välejä ja alun perusasentoa. Palkkailin paljon tuosta perusasennosta ja selkeästi focus muuttui paremmaksi. Tarkoitus oli myös korjata seuruuta muutama sentti väljemmäksi. Kerran huomautin, ettei minun alueelle tulla ja sen jälkeen Gust ei tullut. Kivaa seuruuta. Näinkö helppoa se on? Tehtiin myös muutama vauhtinouto ja kierto.

Ruffe teki ohjattua. Vieläkin vauhdissa näkyi vähän epävarmuus mennessä, mutta toi nyt joka kerta oikean (siis vasemman..) kapulan. Seuruussa se edisti, sain huomauttaa siitä aika monta kertaa. Eteenmenoissa lähti aavistuksen sivuun vasemmalle. Olisi ollut kyllä ympyrässä, mutta jotain pitää tehdä ettei jää tavaksi, saatika pahene.

Keskiviikkona oli Gustin tokoryhmä. Ennen ryhmän alkua kävin treenaamassa ruutua. Tehtiin kosketusalustalle ja ilman. Lähettelin vähän joka puolelta (normisti, läheltä, Gust seisomassa ruudun vieressä, takana, edessä, jne.). Loppuun pari toistoa suorapalkalle. Kyllä se oikea kohta alkaa nyt taas hahmottua. Hyödynnettiin myös hallin isoa peiliä ja tehtiin jäävät. Hyviä kaikki, eikä mokannut asennoissa kertaakaan. Ryhmätreenissä tehtiin uutta kiertohässäkkää. Gust teki tosin vain loppua siitä, eli kapulan tuontia yli esteen. Kerran tuli taas ohi esteen, mutta sen jälkeen hyvin. Käytin Tiltun vinkkaamana kosketusalustaa apuna esteen edessä. Jotenkin se saa Gustin fokusoimaan kapulan oton jälkeen esteeseen, vaikkei tietenkään kosketusalustalle pysähdykään. Ei tarvinnut silloin itse antaa käsiapuja.

Ruffe kävi aksaamassa lyhyesti, lähinnä tehtiin keppejä vaikeista kulmista ja putki-puomi-erottelua. Kepit olivat aika hyvät, mokasi ainoastaan kerran avokulmalähetyksen. Putkeen menee huonosti jos puomi on tarjolla, jumpattiin sitä sitten jonkun aikaa.

Illalla alkoi oma terveystilanne heikentyä, samoin Gust köhisi pariin otteeseen. Yöllä tulin itse kipeäksi ja Gust yski moneen kertaan. Kennelyskähän sillä varamsti on, joten oli pakko perua lauantaiksi suunniteltu AVO-mallikoirakkopesti kennelliiton tuomarikoulutukseen. Ja varmaan tarvii perua ensi viikon porukkatreenitkin. Onneksi Gustin kennelyskä ei tunnu  kovin pahalta, on yskinyt enää kerran-pari päivässä. Ruffe on ainakin vielä terveenä, ehkä sille annettu nenäsumuterokote on tehokkaampi ja pitää taudin tai ainakin oireet poissa.

Nyt ollaan tehty pieniä kotipihatokoja. Ruffen kanssa laitettiin ruudun paikkaa kuntoon, se kun on valunut liian eteen. Tehtiin myös kuuntelutreenejä ja selkeästi on vain niin, että mitä enemmän koiralta vaatii, niin sitä motivoituneemmaksi se tulee. Pari vuotta meni, ennenkuin uskoin ja uskalsin ruveta vaatimaan kunnolla. Gustin kanssa tehtiin kaukojen m-i vaihtoa paremmaksi ja paranihan se, tuo koira kyllä pystyy pomppaamaan makuulta yhdellä liikkeellä skarppiin istuma-asentoon. Gust teki myös muut siirtymät ja aika kivalla mallilla ne ainakin kotona ovat. Nyt pikkuhiljaa kasvattamaan etäisyyttä. Treenattiin myös tunnaritikun maasta ottamista. Gust ottaa monesti sen nopasti etuhampaisiinsa ja heilauttaa sitten taaemmas suuhun. Jos se menee liian taakse, niin sitten pudottaa sivulle tullessa taas edemmäs, jolloin näyttää kyllä siltä, että se pureskelee tikkua. Tuota en halua, joten parasta jos ottaisi sen hyvin suuhunsa heti ja sen jälkeen olisi korjaamatta. Ei siinä ongelmaa yksittäisenä tikkuna ollutkaan, mutta jumpataan tuota nyt muutamana iltana ainakin.

Omasta sairastamisestani on ollut kyllä hyötyäkin. Pitkästä aikaa katsoin ajatuksella Derekin paimennuskoulutusvideota. Nyt videosta saa enemmän irti, kun on ohjannut omaa koiraa jonkun aikaa ja tietää ongelmansa. Viime treenikerran turhautumisen syykin selvisi. Olen vain jättänyt poispäinajossa tärkeän välivaiheen tekemättä kokonaan. Kun taas päästään treenaamaan, niin liina joutaa nurkkaan ja lähden ajamaan triangelimuodostelmassa. Tällöin Gust vielä näkee minut lampaiden sivulla ja itse pystyn kontrolloimaan siitä, että flänkit pysyvät hyvinä ajaessakin. Pikkuhiljaa sitten siirryn taaksepäin, kunnes olen koiran tasalla. Sen jälkeen on kriittinen kohta, missä ohjaaja siirtyy kokonaan pois koiran näkökentässä. Sitä ei saa tehdä liian nopeasti, vie aikaa kunnes koira on valmis siihen. Jos yrittää kiirehtiä, niin todennäköisesti koira alkaa pölläyttää laumaa tai yrittää kääntää sitä aina silloin tällöin, eikä aja luotettavasti. Derek sanoo videolla että ajaa triangelissa kokeneillakin koirilla aika paljon, koska pystyy siinä samalla kontrolloimaan etäisyyden ja sen että flänkit ovat hyvät. Toki matkat olivat silloin ihan toista luokkaa kuin aloittelevalla koiralla. Tämä siis oma tulkintani videosta ja vielä jäi pari asiaa epäselviksikin, täytyy katsella yhä vaan uudestaan ja uudestaan... Kummasti kivempi treenata kun on kunnon suunnitelma mitä toteuttaa.

25. lokakuuta 2015

Hiiden möllit

Torstaina käytiin tekemässä tokotreenit hallissa ulkona velloneen myrskyn takia. Ruffe teki ohjattua, metallia, suoran luoksetulon sekä jääviä ja kuuntelutreeninä mm. noudon ja hypyn erottelua. Gustin ohjelmassa oli AVO-liikkeitä: ruutua alusta-avulla ja ilman, seuruuta, jäävistä etenkin istumista, törpön kierto, AVO-kaukoja, luoksetulo sekä noutoa. Palkkailin pääasiassa vauhdista. Noudossa Gust menee nyt todella kyyryksi heitossa, se on taas otettava tehotreeniin. Muuten treenit olivat hyvät molemmille koirille, Gustkin pysyi taas pöksyissään..

Perjantaina Satu tuli auttamaan Gustin kanssa "viimeistelytreenissä" lauantain möllikisoja varten. Tehtiin liikkuroituja kaukoja niin että Satu seisoi ihan Gustin vieressä ja heilutteli kättänsä. Palkkasin kaikki istumaan nousut vaikka ne olivat vajaita. Pääasia kuitenkin, että ylipäänsä nousee eikä jää koomassa makaamaan. Korjaussarjaa sitten ensi viikolla. Lisäksi tehtiin paljon siirtymiä ja palkkailin niistä. Satu oli "hajamielinen" liikkuri ja mukamas unohti minne oltiinkaan menossa, joten siirtymää tuli toisen perään :) Loppuun Gust sai tehdä muutaman kerran ruudun sekä liikkeestä istumisen. Hyvä treeni!

Ruffe pääsi tekemään luoksetulon, eteenmenoa ja uutta kierto-nouto-hyppyhässäkkää ja onnistuikin hurjan hyvin. Häiriötä oli sopivasti kun yksi koira treenasi luoksetuloja ja kiertoa samalla kentällä. Hyvin Ruffe kuitenkin keskittyi. Etenkin eteenmenot olivat hämmästyttävänkin hyviä. Loppuun paikallaolo Napin kanssa. Istuminen oli n. minuutin mittainen ja makuu ehkä puoli minuuttia. Paikallaolot olivat hyvät ja ryhdikkäät, luoksetulo hyvä, mutta maahan saisi mennä nopeammin.

Lauantaina lähdettiin Gustin kanssa Nummelaan Hiiden Haukkujen hyvin järjestettyyn möllitokoon. Möllit tehtiin ihan kisamaisesti ilman välipalkkauksia. Kisapaikalla käytiin kävelyllä ja tein aika pitkän lämmittelyn, ehkä n. 10 minuuttia (ruutua, seuruuta, jääviä). Seuraavassa liikkeet, omat kommentit sekä tuomari Susanna Berghällin kommentit ja pisteet boldattuna.

Paikalla istuminen 1 min: Gust oli viimeinen koira, vieressä kultainen noutaja. Hyvä istuminen, ei liikutellut tassuja, muutaman kerran käänteli päätään ja loppua kohti hieman laski päätä. Erinomainen istuminen, juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. 10

Seuraaminen: Minusta aika ok. Peruutuksessa lähti turhan vauhdikkaasti taakse, mutta aika suoraan kuitenkin. Ei äännellyt eikä pahasti keulinut. Oli ajoittain kyllä kiinni jalassani vaikkei varsinaisesti painanutkaan. Kaunista, mutta ikävä kyllä hieman liian tiivistä. 8

Liikkeestä seisominen: Katsahti liikkuriin kun tämä sanoi "käsky", aijai... Hyvä stoppi kuitenkin ja tassut pysyivät maassa. Hieno stoppi. 10

Luoksetulo: Meni huonosti maahan :( Toinen kp ylhäällä. Hieman vino perusasento. 9

Liikkeestä maahanmeno: Tämä ok, vaikka on mennyt kyllä nopeamminkin maahan. Ollaan tehty paljon istumista, joten todennäköisesti joutui oikeasti kuuntelemaan mikä käsky tulee... Hieno, nopea! 10

Ruutu: Vaikea paikka. Valkoinen ruutunauha ja heti ruudun takana valkoinen kehänauha + kehän kulman merkkinä törppö. Myös kaukojen törpöt olivat aika lähellä. Gust bongasi ruudun hyvin ja lähti hyvin. Kääntyi kuitenkin heti etunauhan jälkeen josta korjasi välittömästi itse itsensä oikeaan paikkaan. Hyvä seis ja hyvin alas, Hyvin perusasentoon. Ennakoi pahasti. 8

Noutaminen: Täytyy olla tarkempi. Annoin hillua siirtymässä vähän liikaa ja vinkaisi kun pyysin ennen liikkeen alkua perusasentoon. Liikkeen aikana oli hiljaa kuten yleensäkin, mutta tästä rokotettiin.. Vinkuu. 9

Kauko-ohjaus: Jee, nousi vaikka liikkuri oli aika lähellä. Ensimmäinen istuminen vajaa, toinenkin oli jäädä vajaaksi, mutta korjasi itse. Maahanmenot aika hyvät. Ensimmäinen istuminen vajaa. 9.5

Estehyppy: Tässä ei mitään ihmeellistä. Vauhtia riittää!! 10

Merkin kiertäminen: Normaali vauhti-Gust, perusasentoon tuli aika huolellisesti. VAU!!! 10

Kokonaisvaikutus: Aika kiva, liikkeiden välit täytyy kyllä treenata kuntoon. Nyt oli aika vallatonta menoa.. Hieman liikaa intoa välillä. 9

Yhteensä: 297,50 pistettä, sijoitus 1/5. Video alla, youtube-näkymässä siitä jotain saa selvääkin...


Kivaa oli kehässä. Kaukot, seuraaminen ja liikkeiden välit on nyt sellaiset joihin pitää keskittyä. Seuraamisessa täytyy vaatia, että Gust pysyy "omalla alueellaan" eikä tunge koskemaan minua. Se on onnistunut opettaa ennenkin, joten varmasti saan parissa viikossa sitä taas siistittyä. Pitkähkö lämmittely toimi hyvin, eikä seuruussa tullut ääntä missään vaiheessa. Peruutusta täytyy treenata myös, nyt koira lähtee taakse niin rivakkaasti ettei se näytä seuraamiselta. Palkinnoksi saatiin pari lelua ja kevyt hihna, jota on mukava pitää juoksulenkeillä mukana.

Sunnuntaina käytiin Pukkilassa paimentamassa. Ajelin pitkät pätkät poispäinajoa liinassa ja yritin saada pidettyä Gustin kävelyvauhdissa eikä ravissa. Lopulta turhauduin tuohon liinaan kun siihen sotkeutuu sekä minä että koira joka kerta kun pitäisi kääntää lampaita. Vaikka en liinaa varsinaisesti yhtään käytäkään, niin kiinnihän siitä on pidettävä ja se "sitoo" kädet, jolloin en pysty sisäflänkeissä antamaan yhtään apuja. Kökköä koko liinatouhu on muutenkin. Arka omistaja pilaa kohta koko koiran tätä menoa... Gustin ajaminen on kyllä parantunut paljon ja mielellään se ajaa, pitäisi vaan itse henkisesti päästä tosta pirun liinasta eroon ja silti pysyä itse rentona. Gust kyllä osaisi ja jos se sitten lauman läpi juoksisikin niin entä sitten... Joku lukko on päähäni vaan tullut ja arastelen noita tilanteita. Treenin toisessa osassa tehtiin flänkkejä ja muutama hakukaari, joista useimmat olivat hyviä. Oma mieliala ei kuitenkaan kohentunut ollenkaan ja tuntui paskalta koko paimennusharrastus. Saa nähdä... Samuli ja Ruffe tekivät hyvät treenit, mieletön kehitys ollut tänä kesänä kun ovat päässeet säännöllisesti treenaamaan.

20. lokakuuta 2015

Superruffe

Ruffella on ollut hurjan hyvä viikko. Se alkoi viime torstaina Pukkilasta paimennuksella. Samuli ohjaajana kuten tavallista. Hyvät flänkit, haukukaaret ja stopit. Poispäinajossa hermo petti vain kerran jolloin kävi pysäyttämässä lampaat. Ekaa kertaa haki myös hyvällä kaarella poispäin kohti kotipihaa juoksevat lampaat rauhallisesti takaisin. Samuli tosin sanoi, ettei se ollut ensimmäinen kerta kun teki hyvän hakukaaren vastaavassa tilanteessa, mutta uskoiskohan tuota... ;)

Maanantaina tokotreenit kisamaisesti. VOI-luokkaa tehtiin ja sujui hyvin, myös inhokki metalli palautui kovalla vauhdilla ja suoraan eteen. Seuruussa ajoittain vähän edisti ja liikkeestä istuminen olis voinut olla nopeampi. Ruudussa vois myös olla puoli metriä taaempana. Mutta ohjattu (vasen) onnistui VOI-tyyliin alku seuruuttaen ja luoksetulo oli hieno, kova vauhti ja hyvä stoppi! Oli pakko palkata se, joten lopun perusasentoa en siihen ottanut. Kirsikkana kakkuun teki kaukot niin, että vain oikea takajalka liikkui pari senttiä.

Tänään oltiin aksatreeneissä kuukauden tauon jälkeen. Edelleen jatketaan Hinnin ryhmässä ja en käsitä, miten me pystytään tuolla tekemään kaikkea sellaista mitä en ikinä uskoisi. Olen sentään lopettanut sen etukäteen voivottelun. Tänään meinasin taas sortua siihen, mutta sain suuni kiinni aika nopeasti. Piirroksessa olevan keinun sijaan radalla oli pussi.

Etenkin treenin alku sujui kivasti. Pari kertaa treenattiin alkupätkä esteelle 6 asti ja sitten tehtiin rata virheettömästi kahdessa osassa. Treenin loppua kohti suoritettiin kylläkin sitten jo enempi omia kuvioita kuin piirroksen mukaista rataa. Vauhtia riitti ja Ruffe reagoi pieniinkin ohjauksiin, myös niihin liikkeisiini, joita ei ollut ohjauksiksi tarkoitettu... A:lla se teki hyvän juoksualastulokontaktin! Pienet on meidän ilonaiheet aksassa, mutta ei tällä treenaamisella oikein isoja ilonaiheita voi odottaakaan. Kepit oli ekalla kerralla tosi hyvät ja pystyin jättämään Ruffen tekemään niitä yksin siirtyessäni niistoa varten esteen 10 taakse. Tokalla kerralla rytmi ei ollut yhtä hyvä, mutta teki kuitenkin itsenäisesti. Nyt pitäs vaan saada joku järkevä vakkaripäivä, jolloin ehdittäs käydä itsenäisesti treenaamassa. Meidän ohjattu ryhmä menee vain joka toinen viikko ja se ei riitä.

Tiistain aksat.
Gust kävi paimenessa sekä torstaina Pukkilassa että sunnuntaina Seutulassa. Torstaina tehtiin pitkät pätkät poispäinajoa, ei tainnut yrittää kuin kerran käydä kääntämässä lauman. Sisäflänkit olivat todella hyviä, edelleen tosin vaadin että Gust juoksee takaani ja olen aina sillä puolella minne se lähtee. Sunnuntaina alkuun peruskuljetusta vapaasti käskyttämättä kouluttajan toiveen mukaan. Tämä ei oikein sovi Gustille, se tykkää flänkkäillä ja jos sitä jatkuvasti estelee kroppa-avuilla, niin se vaan siitä kiihtyy. Toki se kontrolloi lampaita myös rauhassa ja hyvin, mutta liikaa sai juosta. Tuon vapaasti tekemisen jälkeen ei poispäinajo onnistunut alkuunkaan. Näin on käynyt kerran ennenkin ja pitäs nyt jatkossa vaan pitää oma pää eikä suostua moisiin vapauksiin. Ehkä treeni ei kuitenkaan mennyt hukkaan, ainakin opin, että Gust ei nappaa villoista, vaikka ajelisi lähelläkin lampaita. Toisessa setissä en enää halunnut jatkaa samalla linjalla, joten tehtiin hakukaaria. Comebye-suunta on hyvä, myös kaaren loppu ja nosto. Away ahtaampi, se on muutenkin hankalampi suunta Gustille ja sitä ei ole vielä kovin paljoa treenattukaan.

Maanantaina Gust tokoili AVO-luokan kisamaisesti Railan liikkuroimana. Gust oli ihan kamala. Ei pysynyt housuissaan yhtään, vinkui pari kertaa seuruussa (lopetti kun ärähdin), yritti vähän vinkaista myös seisomaan jäämisessä, ruudussa kääntyi heti etunauhan jälkeen, korjasi tosin itsensä oikeaan paikkaan ja lopulta ei suostunut tekemään kaukoja lainkaan kun Raila oli aika lähellä liikkuroimassa. Jatkossa täytyy muistaa, etten ota sitä tuolla tavalla suoraan autosta kentälle jos tehdään kisamaista, sen on vaan päästävä "lämmittelemään" kunnolla ensin. Positiivista oli, että seuruukaavio meni siis ihan kirjaimellisesti "päin seinää", mutta Raila sanoi että meistä kumpikaan ei välittänyt yhtään. Lisäksi Raila huomasi, että annan pienen kroppanytkäytyksen liikkeestä istumisessa ja se saa Gustin helposti menemään maahan. Kokeiltiin sitä ja näin tosiaan tuntui olevan. Kun vaan luotan koiraan enkä yritäkään "auttaa" (eli pilata sen liikettä :) ), niin kyllä se istua osaa. Huonompi juttu oli se, että ei saatu kaukoja hyviksi. Gust teki uusintayrityksellä ne kyllä, mutta istumiset oli vajaita kaikki ja jotenkin koiran ilmeestä jo näki, että se nihkeilee. Liikkurin ollessa kaukana tilanne normalisoituu.

Pohdin seuraavana yönä klo 4 tätä kaukojen ongelmaa ja tulin siihen tulokseen, että Gust ottaa vieressä seisovasta liikkurista häiriötä, vaikkei edes katso liikkuriin. Se todennäköisesti pitää tilannetta häiriötreeninä ja menee niin omaan kuplaansa häiriötä välttääkseen, että minäkään en pääse siitä kuplan seinämästä läpi. Einin kanssa mietittiin, että jospa palkkaisin sen yllärinä pari kertaa jo siitä kun käännyn koiraa kohti ja olen hetken paikallani ennen ensimmäistä asennonvaihtoa. Jospa se oppisi olemaan vaipumatta koomaan. Varmasti tilanne paranee, kun saadaan vaan liikkuroituja treenejä, nyt meillä ei montaa kertaa ole ollut liikkuria kaukoissa. Kuukausi aikaa ennnen suunniteltua kisastarttia - ja eihän sinne kisaan ole pakko mennä jos homma ei ole siihen mennessä luotettavalla pohjalla.

Ja aijjuu!! Eini, Grimm ja Rundi kävivät kylässä muutama viikko sitten. Treenattiin tiätty tokoa :) Torstaina käytiin Jessican opissa ja perjantaina Oilin. Harmi vaan, että saatiin vieraat vaan kahdeksi yöksi, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Nyt pitäs jollain ilveellä saada tuo poppoo muuttamaan tänne pääkaupunkiseudulle :D Oli pojilla hauskaa juosta nelistään metsissä ja muutenkin vauhtia riitti aamusta iltaan - kiitos Rundin :D Etenkin Gust jaksoi painia Rundin kanssa, jännää sillä se ei ole painileikkejä pentuajan jälkeen leikkinyt. Yleensä tykkää vaan juosta kavereitten kanssa.

Ruffe, Gust, Grimm ja edessä Rundi. Kuva: Eini.