Meni loppukevät, kesä ja syksykin. En ole jaksanut päivittää, mutta nyt pikaiset kuulumiset vanhimmasta nuorimpaan.
Ruffe
Ruffe loukkasi jalkansa taas kesäkuun alkupuolella. Ei oikein selvinnyt missä vika oli, mutta todennäköisesti takajalan lihas oli venähtänyt. Ja kun se oli melkein kunnossa, niin piti rynnätä hirvijahtiin ja loukata se uudestaan. Eli lopulta kesäkuusta elokuuhun meni toipuessa. Loppukesästä paimennettiin, minä siirryin Ruffen ohjaajaksi ja sain sitä paljon rennommaksi. Vielä tehdään vain pieniä pätkiä ajoa poispäin ja heti maahan tai flänkki jos meno alkaa näyttää jännittyneeltä. Mielentila hitaasti muuttuu.
Syksyllä aloitettiin aksa taas uudestaan Maiju Korhosen ryhmissä. Ja pari viikkoa aloituksesta korkattiin ekat kisat. Vitsi sitä räkytyksen määrää! Hurjan kivaa! Nyt on startattu 7 kertaa ja saatu 2 LUVAa. Toinen hyppyradalta ja toinen agilityradalta. Kontakteja täytyy parantaa paljon. Luovuin puomin juoksukontaktista, koska tiedän etten jaksa treenata tarpeeksi. Nyt treenataan siihen pysäytys takaisin.
Tokossa on tehty pari kertaa VOI-luokka kisamaisesti läpi. On onnistunut, mutta vielä kaipaan hieman parempaa ilmettä tunnariin. Haukkua voi tulla liikkeiden väleissä, mutta se saa olla. Jos joskus kisataan, niin otetaan sitten kortteja, en halua latistaa virettä yhtään.
Gust
Gust kävi toukokuussa BH-kokeessa Lempäälässä. Suoritus oli kaikinpuolin hyvä, ei keulinut yhtään. Valitettavasti jäljestys jäi taas muutamaan treeniin kesän aikana, joten pk-kisat odottavat vielä. Toivottavasti ensi kesänä ollaan jossain jälkikisassa mukana.
Paimennuksessa mentiin taas harppaus eteenpäin. Toukokuun lopulla oltiin Derekin kurssilla Uddenissa ja loppukesästä Jonas Gustafssonin kurssilla Hitåssa "omilla" kesälampailla. Sain rauhoitettua Gustin menoa todella paljon ja sen kärsivällisyys kasvoi. Treenattiin lähes pelkästään ajamista koko loppukesä, jakoja ja hakuja vain vähän. Uutena tänä kesänä "käänny"-käsky jolla vaihtaa laumaa. Ensi kesänä sitten pakettia kasaan jos päästäisiin kisaamaankin. Yritin työmatkoilla puhallella myös pilliin, mutta osaaminen ei vielä ole sillä tasolla että voisin ottaa pilliä treeneihin.
Videopätkä Gustin ajoa
Tokossa on mietitty paljon mielentilaa. Kävin heinäkuussa ja uudestaan marraskuussa Jari Kantoluodon opissa ja heinäkuun jälkeen oikeastaan kaikki muuttui. Ideana kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että Gust opetettiin itse vastaamaan omasta mielentilastaan. Vielä tietyissä tilanteissa tarvitaan lisää treeniä, mutta pääsääntöisesti toimii todella hyvin. Ei tarvita "purkamisia" tai pallonheittelyjä ennen treenejä enää, säästyy paljon aikaakin. Lisäksi yritettiin kursia evl kasaan ja käytiin joulukuun alussa kokeessa TSAUn hienossa hallissa. Tuomarina oli Ilkka Sten.
Paikkiksista saatiin kympit, ne on sujuneet treeneissäkin jo pitkään hyvin.
Yksilöliikkeet alkoivat vähän nihkeästi, sillä Gust jäi jotenkin liikkuriin vähän kiinni kun mentiin kehään. Tässä liikkeet:
Kaukot: korvat oli rusetilla taaksepäin kohti takana näyttötaulua heiluttavaa liikkuria koko ajan. Teki vaihdot teknisesti ok, mutta jouduin antamaan yhden tuplakäskyn seiso-maahan -vaihtoon. Siitä 8.
Zeta: edelleen kiinni liikkurissa, ei keskittynyt kunnolla. Teki oikeat asennot, mutta ei tuntunut hyvältä. 9.
Ruutu: lähti hyvin eteen, hyvä seis. Ruutuun hyvin, hyvä seis. Sitten jotenkin jäädyin itse. Otin askeleen kohti koiraa, tajusin että pieleen menee ja pysähdyin äkisti. Tällöin Gust otti pari askelta kohti minua, huusin maahan, totteli, mutta tassut ulkona. Loppuliikkeessä oli levoton (tiesi että on väärässä paikassa). Pyöreä 0.
Tunnari: oli tosi hektinen ruudun jälkeen. Lähti takki auki todella kovaa tunnaritikuille, tokkasi nokallaan yhtä väärää, mutta malttoi haistella ja nappasi nopeasti omansa. 9.
Tämän jälkeen oli tauko. Vitja että harmitti ruutu ja oikeastaan tuo koko kehä. Olisi pitänyt enemmän treenata liikkurin kanssa, nyt tehtiin oikeastaan vain viimeisellä viikolla muutamia liikkeitä liikkuroituna, kehääntuloja ei ollenkaan. Päätettiin kuitenkin, että vielä on liikkeitä jäljellä ja jos ei muuta, niin hyvä kakkostulos on pakko saada.
Kiertohässäkkä: Nyt tuntui tosi hyvältä sekä kehään tullessa että perusasennossa. Kierto vauhdikas ja tiivis, hieno stoppi seisomaan. Hyvä kapulan nosto, hyppy ja vähän nihkeä sivulletulo eikä ehkä ihan ryhdikäs. Hyvä irroitus. 10.
Luoksetulo: Edelleen tuntui tosi hyvältä. Hyvin alas, todennäköisesti hyvä odotus. Hieno vauhti, hienot stopit ja hieno perusasento. Tykkäsin itse tosi paljon. 10.
Seuruu: Tämä tuntui niin mahtavan hyvältä, että tuli hieno olo koko kroppaan. Rentoa, mutta intensiivistä ja voimakasta. Ilmeisesti myös näytti hyvältä, sillä 10.
Ohjattu: Hyvä odotus sivulla. Ehkä hieman huonompi merkki kuin yleensä ja pysäytin hiukan liian aikaisin - merkki jäi koiran mahan alle. Siitä todella vauhdikas nouto oikealle, takaisin reippaasti. Sivulletulossa mielestäni korjasi otetta kapulasta, mutta joko tuomari ei nähnyt tai näin itse väärin. 10.
Tuon hienon toisen kehän ansiosta päädyttiin pisteisiin 266 ja saatiin kuin saatiinkin ykköstulos. Nyt kehäänmenot kuntoon, vähän häiriötreeniä liikkurin kanssa ja sitten taas uudestaan paketti kasaan. Hyvillä mielin voi jatkaa.
Sala:
Salttu kävi kolme kertaa paimennuskisoissa ja sai kaikista PPR1 arvoisen tuloksen ja kahdesta viimeisestä myös PAIM1-tulokset. Sala on tietyllä tapaa tosi herkkä ja menettää äkkiä itseluottamuksensa ja passivoituu. Samuli on kovasti tehnyt sen kanssa töitä, opetellut itse hallitsemaan omia hermojaan ja alkaa jo näyttää hyvältä.
Tokoa Salan kanssa ei juuri kesällä tehty, mutta nyt sekin harrastus on taas jatkunut Oilin opissa Lahdessa. Pikku hiljaa eteenpäin ja parasta on nyt että ovat löytäneet kunnon taisteluleikit Samulin kanssa. Häiriössä on ollut edelleen haastavaa alkuun, mutta kun Sala saa hetken seurailla menoa, niin pystyy keskittymään.
Sala ajoi kesällä Samulin kanssa myös pari n. 200 metristä jälkeä. Kovasti se nuuskuttaa menemään ja on tarkka tyttö. Sen verran innostusta on ohjaajallakin nähtävissä, että suoran sivulletulon sijaan opettaa Salaa tulemaan luoksetulossa eteen :)
6. joulukuuta 2017
1. toukokuuta 2017
Hauskaa vappua!!
Me käytiin jo aamulla tekemässä Ojangon ulkokentillä poikien kanssa hyvät Vapun tokotreenit. Gustin kanssa tehtiin koko evl läpi ja ainoa isompi moka tuli ruudun eteenlähetyksessä jossa olin taas liian hidas käskyttämään ja Gust meni ympyrän yli. Korjaus onnistui kyllä, joten ei nyt ihan epätoivoiselta tämä liike vaikuta.
Gustin kanssa on koko talvi keskitytty saamaan mielentila liikeiden välillä rauhallisemmaksi. Ollaan pidetty taukoja liikkeiden väleillä, eikä viuhdottu hurjaa vauhtia liikkeestä toiseen kuten itselläni helposti on tapana. Kahden tai kolmen liikkeen jälkeen pidetään usein vähän pidempi tauko, jossa Gust on "huili" asennossa rennosti lötköttämässä lonkallaan tai jopa kyljellään. Olen käyttänyt paljon sosiaalista palkkaa, enkä muutenkaan palkkaa heti liikkeen jälkeen lelua viskomalla. Jos saa lelun, niin sen saa siirtymästä ja vain rauhassa kädestäni. Lisäksi ollaan opeteltu seuruun paikalla käännökset ja askeleet huolella peilin edessä, jotta Gust varmasti tietää mitä siltä niissä halutaan ja mitkä ovat kriteerit. Sekin rauhoittaa kun ei tarvitse arvailla. Ollaan myös opeteltu muutamia tokoon kuulumattomia temppuja ihan kokonaan sosiaalisella palkalla jotta lelun odotus vähenee. Lisäksi olen jonkun verran käyttänyt shapingia Gustille, tavoitteena että se oppii ettei kannata nostaa virettä pilviin jos on epävarma, vaan rauhassa miettiä ja tarjota jotakin tekemistä. Näitä ollaan tehty muualla kuin koulutuskentällä, ihan sen takia etten halua ottaa riskiä jos shaping-tyylinen treeni ei sovikaan ja mielentila menisikin väärään suuntaan. No ei ole mennyt, mutta siltikään Gustille en tokoliikkeitä sheippailisi, parempi että se tietää etukäteen mitä siltä halutaan :)
Seuruun lievästi jalkani eteen kiertyvä Gustin pään asento korjaantui sillä, että siirsin Gustin seuraamispaikkaa pari senttiä taaksepäin. Tämän tein kepin avulla. Eli keppi oikeassa kädessäni edestäni alaviistoon poikittain koiran rinnan eteen ja "äppäp" jos koskee keppiin. Gustilla on erinomainen katsekontakti eikä se seuratessa näe keppiä, joten tämä toimi loistavasti.
Tällä hetkellä Gustilla alkaa olla kaikki liikkeet kasassa evl:ään. Nyt treenaillaan kokonaisuuksia ja kisamaisia ja katsotaan sitten todennäköisesti vasta kesäkuun puolelta kisoja. SM-kisoihin ei tänäkään vuonna mennä, sillä ollaan paimennusleirillä Ruotsissa samaan aikaan. Mutta jospa sitä miettisi kesäksi kisoja ensi vuoden SM:ää silmälläpitäen. Toivottavasti saadaan ykköstuloksia kasaan, niin ei tarvitse sitten panikoida kisoihin pääsemisen suhteen.
Gustin kanssa lähetettiin hakemus myös tokon valmennusrenkaaseen ja treenattiinkin ahkerasti helmikuun näyttökoetta varten. Pari päivää ennen näyttöä Gust kuitenkin liukastui ison kiven päältä (itse sen sinne käskin) ja mätkähti pahan näköisesti parin metrin pudotuksen maahan. Se ontui toista etujalkaansa muutamana päivänä, joten näyttökoe jäi meiltä väliin. Jalka onneksi tuli kuitenkin reilussa viikossa kuntoon, mikä tärkeintä. Haetaan sitten ensi vuonna uudestaan jos siltä tuntuu.
Sitten Ruffe. Vapputreeninä sen ohjelmassa oli ohjattu, seuruuta sekä pitkästä aikaa pk-nouto 85 cm esteellä 450 g kapulalla. Ruffellahan olisi myös liikkeet sekä VOIttajaan että evl:ään olemassa, mutta kokonaisuuksia ei ole tehty juuri ollenkaan, joten vaatisi jonkun verran työtä jos sen kanssa haluaa tokossa kisata. Ruffe on talvella keskittynyt aksaan. Ollaan käyty HSKH:n ryhmätreenissä perjantaisin ja Sanni Husson treeneissä sunnuntaisin. Ruffe on mennyt valtavasti eteenpäin ja nykyään se tulee tosi kivasti ohjauksiin, on nopea, sähäkkä ja edelleen hyppää hyvin. Kepit ovat nopeutuneet paljon vaikkei niitä ole yksittäin oikeastaan treenattukaan. Avokulma tuottaa hieman vaikeuksia välillä, muuten hakee ne itsenäisesti ja sietää sivuttaisetäisyyttä hyvin. Mitään hienouksia ei osata vieläkään ja kontaktit on pahasti kesken, mutta hyppyratoja olen katsellut ilmoittautumismielessä. Käytiinpä jo HSKHn möllikisassa ja vaikka radalla oli sekä A-este että puomi, saatiin (tuurilla) nollatulos ja nopein aika :) Alla video.
Pikku-Sala alkaa jo olla Iso-Sala. Se täytti huhtikuun lopussa 2 vuotta ja on ollut meillä nyt vajaa 11 kuukautta. Samuli on käynyt koko talven sen kanssa Lahdessa Oilin tokokoulutuksissa ja hurjasti ovat kehittyneet. ALO-liikkeet on suurinpiirtein kasassa ja ylemmistä luokista on tehty palasia. Melkoinen kyylä Sala on ja vaatii että saa rauhassa katsella ympärilleen ennenkuin sen kanssa alkaa tehdä mitään. Ääntä siltä tulee myös herkästi, mutta tähän asti siihen on keksitty keinoja hyvin, eikä ole muodostunut ongelmaksi. Onneksi ääntely on lähinnä kimeitä yksittäisiä haukahteluja eikä piippaamista mihin on hankalampi puuttua.
Facebook-kirjoitteluiden ja leikillään (eikö niin?) heitetyn tulevaisuuden palveluskoirien SM-kisajoukkueen takia ollaan myös ryhdistäydytty jäljellä. Pojat ovat käyneet jäljestämässä nyt kahdesti n. 1 km jäljet ja Samuli aloitti myös Salan kanssa. Meidän koirathan on opetettu suoraan kepeille ja niin myös Sala. Talvella keppien etsimistä sisällä, sen jälkeen yksi keppiruutu ulkona ja sitten suoraan jäljelle. Sala on rauhallisempi jäljestäjä kuin pojat, saa nähdä miten taitava siitä tulee. Gustin ilmoitin BH-kokeeseen ja päätin että jos jaksan kerta viikkoon polkea jälkeä, niin yritän saada meidät syksyllä johonkin jälkikokeeseen. Todennäköisesti hyydyn jossain vaiheessa kesää ja kokeet jää käymättä, mutta ainahan voi suunnitella.
Paimennuskausikin on alkanut. Pidettiin melkein koko talvi taukoa ja aloitettiin sitten ryminällä 4 päivän "pääsiäisleirillä" Woollandiassa. Tilanne ei ollut niin huono kuin tauon jälkeen voisi kuvitella, mutta kyllähän tässä riittää työmaata. Kesälampaat tulevat onneksi parin viikon päästä, joten sitten pääsee taas treenaamaan. Uddeniin Derekin oppiin lähdetään tosiaan toukokuun lopussa, joten nyt on kirittävä jottei taas tänäkin vuonna treenaa pelkästään rauhallisia flänkkejä :D

14. tammikuuta 2017
Kisamainen 1
Lauantaiaamun treenit Porvoossa. Paikalla: minä, Gust ja Ruffe. Gustille kisamainen treeni simuloiden olosuhteita, missä hallissa ei mahdu kovin isosti mitään ennen suoritusta tekemään.
Verryttelyt: Ulkona pudotetun esineen hakua, pallon heittelyä + vähän leikkiä. Sitten sisälle halliin, jossa pienellä alueella seuruuta, kaukoja ja vähän kuuntelua. Kehään ilman treeniliiviä.
Zeta (i-s-m): Istuminen ja seisominen ilmeisesti suht hyvät, maahanmenossa etujalat eriaikaiset. Seuruu aika kivaa, ei kuplinut.
Kiertohässäkkä (seiso - vasen avoeste): Odottaessa näkymättömän liikkurin kävelyitä suu meni kiinni eikä ollut ihan rento. Istui hyvin. Hyvä kierto ja erinomainen seis. Siivo kapulan nosto, mutta voi pirskatti kun olisi taas tullut ohi avoesteen ilman lisäapua. Kiva luovutus!
Kaukot: En muista järjestystä, mutta toinen takajalka näytti liikkuvan s-i vaihdossa. Teki samaa verryttelyssä. Muuten ihan napakat vaihdot.
Ruutu: Hyvin eteen, hyvä vauhti ja seis, mutta ennakoi maahanmenoa vähän. Odotuksessa vietereillä ja kävelin siksi kaksi kierrosta. Hyvin sivulle ja hyvä seuruu loppuun.
Tähän väliin otettiin lyhyt tauko jossa taas vähän leikkiä pienellä alueella ja muutamia nameja ennen "kakkoskehää".
Seuruu: Alku ei ollut niin hyvä kun haluaisin. Oli ehkä aavistuksen taas liian edessä ja alussa yliyrittämistä. Ensimmäisessä peruutuksessa aukesi ihan alussa, mutta korjasi sitten. Loppua kohti paransi ja etenkin lopun pitkät suorat oli kivaa tekemistä.
Luoksetulo: Alasmenossa oikea kyynärpää saattoi olla hivenen irti maasta. Seisomaan pysähdys vähän löysä, maahanmeno parempi. Hyvin sivulle.
Tunnari: Tokkasi nokallaan ensimmäistä kapulaa, muutoin siivo haistelu. Oma oli rivin viimeisenä. Otti heti kun löysi. Pito ihan etuhampailla ja yritti kovasti olla korjaamatta mutta meinasi pudottaa sen sivulle kääntyessä. Siinä siis uusi ote.
Ohjattua ei nyt tehty kun unohdin koko liikkeen :) Suht kiva kokonaisuus, pieniä virheitä siellä täällä ja aavistuksen vielä pitää saada rauhallisemmaksi ja keskittyneemmäksi ennen kehäänmenoa. Nyt edelleen on vähän takki auki. Kyllä tämä tästä vielä kokoon saadaan. Minullekin tarvitaan lisää itsevarmuutta ja luottoa koiraan vielä, se tulee vain treenien kautta. Loppuun treenattiin ruudussa odottamista ja nyt oli hyvä. Lelu ruudun takana rauhoittaa tilanteen mutta en tiedä onko se lopullisen kestävä ratkaisu. Seuraavaksi Porskin ihanan pitkässä hallissa pitää panostaa tuohon luoksetulon stoppiin apparin kanssa. Stoppi toimii alimittaisessa liikkeessä n. 15 m etäisyydeltä, mutta kauempana on ollut löysähkö.
Ruffekin pääsi irti ja voi sitä kieppumisen ja räkytyksen määrää.. Se on nyt ollut muutamia kertoja jo treeneissä ja kivahan sen kanssa on touhuta. Kuitenkin jos kisoihin aikoo, niin täytyy ottaa sitä kuriin niin ettei hauku ennen joka ikistä vauhtiliikettä. Etenkin kierto-sana aiheuttaa tällä hetkellä melkoista meteliä.
Ruffe teki ruudun läpi juoksuja lelulle ja yhden ruudun kisamaisena. Ennakoi silti aavistuksen stoppia vaikka oli tehnyt noita läpijuoksuja alle. Ruudun jälkeen ehdittiin vielä tunnaria. Ensimmäisessä iski joku epävarmuus taas, pudotti jo kerran ottamansa oman ja palasi tarkastamaan muut tikut. Kehuin kun toi, mutten palkannut. Toinen ja kolmas toisto olivat hyviä, teki mennen tullen laukalla. Näistä lelupalkkaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)