Keskiviikkona käytiin Ruffen kanssa tekemässä häiriöseuruut vieraalla kentällä Niittylahdessa. Kenttä oli paikoin jäinen joten paljon muuta siinä ei voinut tehdäkään. Heittelin kaikki autossa olleet tötteröt ja merkit sekä pari lelua kentälle ja lisäksi pyysin Eijaa ja Erjaa häiriköimään haluamallaan tavalla (liikkumalla, puhumalla, kutsumalla, jne.). Alkuun piti pari kertaa Ruffea huomauttaa, mutta tuon n. 1-2 minuutin treenin loppu meni jo hyvin vaikka lohikäärmelelu tuntui olevan lähes ylitsepääsemätön ansa ;) Tehtiin myös luoksetulo kentän laidalla, pari liikkeestä seisomaan jäämistä suorapalkkanakilla sekä kaukoja.
Torstaina odotti taas aksatreeni. Etukäteen kuvittelin meidän kosahtavan jo esteelle 5 (hyvä asenne...), mutta eipä me siihen jämähdettykään vaan porhallettiin keinulle saakka. Minä en ymmärtänyt edes yrittää hidastaa koiran vauhtia ja niinhän se juoksi ihan täpöllä keinun päähän ja samantien myös siitä yli ennenkuin keinu juurikaan ehti edes keinahtaa. Aika hurjan näköinen ilmalento, mutta päättyi onneksi neljälle tassulle. Pikkasen Ruffekin säikähti, sillä ensimmäinen uusinta keinulle oli melko varovainen, seuraava jo parempi. Pöytä on meiltä jäänyt treenaamatta, joten Jari oli valmiina palkkaamassa jotta saatiin vauhtia hiukan pois jo ennen ylös hyppäämistä. Pysymisessä ei ollut mitään ongelmaa.
Esteen 13 ohjasin niistolla. En muista tämmöstäkään tehneeni, mutta erinomaisesti se toimi. Hauskaa rallattelua esteelle 18 asti, mutta sitten oli pikkasen aikaa opettelemista että sain Ruffen tulemaan esteen 19. Esteelle 21 kokeilin ensin pelkkää niiausta, mutta sillä Ruffe meni sen verran kauas, että hyppäsi pituusesteen vinoon ja syöksyi samantien putkeen (2, 14, 24). Joten vaihdettiin ohjaus sokkariksi, jolloin pääsin pituuden oikealle puolelle jatkona takaaleikkaus esteelle 23. Takaaleikkausta harjoiteltiinkin viime kerralla, joten se toimi. Ja nyt huomaan että ratahan olis vielä jatkunut kahden esteen verran, mutta treeneissä kuvittelin että 23 oli viimeinen este (puusilmä) enkä siis kahta viimeistä enää tehnyt.
Treenimme loppuun tehtiin keppejä 6 kepillä, paranee paranee. Aloitusvirheitä ei tullut kertaakaan vaikka lähettelin n. 180 asteen sektorilta ja "namikipolle" uskaltaa jo juosta lupaa kyselemättä. Vielä ei voi palkkaa vaihtaa leluun, se on liian iso houkutin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti