Sunnuntaina käytiin tokoilemassa porukalla. Ruffelle tehtiin eka häiriötreeni ja parin huomautuksen jälkeen se piti kontaktin vaikka Ilona ja Katja huutelivat sitä nimeltä, kertoivat taskuissaan olevan maailman parhaat namit ja lelut, yms. mitä nyt kaksi hauskaa naisihmistä ikinä houkutteluksi keksiikin. Kentällä oli etenkin treenien alussa muutenkin paljon häiriötä, pari perhettä potkimassa palloa sekä muutama turistikoira - ja kävipä tärppipäivissään oleva Sisukin kääntymässä. Häiriötreenausten lisäksi Ruffe teki myös hyppynoudon ja tunnarin, missä se epäonnistui pitkästä aikaa ja toi väärän tikun. Näitä epäonnistumisia ei juurikaan ole tapahtunut, en tiedä missä oli vika. Toinen yritys meni jo nappiin. Tein myös loppuun yhden luoksetulon stopin, tosin niin että lähdin juoksemaan koirasta poispäin ja kutsuin sitä juostessani. Ruffe ei tuntunut kovin hyvältä vaikka liikkeet tekikin, tokotauko näkyy ja tuntuu.
Gust teki tolpan kiertoa, luoksetulon stopin, seisomaan jäämisen ja tunnarin. Katja vei "väärät" tikut ruohikkoon kekoon, minä oman. Rauhoitin koiraa ja jäin tikkujen lähelle. Paria väärää tikkua piti vielä nyplätä, mutta oma löytyi. Lopuksi tehtiin vielä muutama toisto 30 cm hyppyestettä. Lähetys sivulta ja kohteena lelu jonka Katja oli vienyt esteen taakse maahan. Hop-käskyllä liikkeelle.
Maanantaina ja tiistaina vain lepäiltiin lenkkeilyjen merkeissä. Maanantaina juostiin kaikki kimpassa, tiistaina kävin ensin Ruffen kanssa 1.5 tunnin juoksulenkin, vaihdoin koiran ja ajelin Gustin kanssa Onttolaan lenkkeilemään Riion, Pikin ja Viirun kanssa.
Tänään aamuvarhain ajeltiin JoAn hallille ja tehtiin lyhyet tokotreenit. Gust aloitti ja teki ruutua sekä noutoa Christan opein. Ruutuun saatiin nyt pelkästään onnistuneita toistoja. Noudossa käytössä oli nyt 30 cm grippiliinan pätkä Gustin pantaan kiinnitettynä. Pyysin Gustin sivulle, mutta kun tartuin liinaan se meni maahan. Nousi kuitenkin pyynnöstä uudestaan perusasentoon. Kun olin heittämässä kapulaa, Gust meni jälleen maahan. Tätä jumpattiinkin sitten hetki, mutta lopulta Gust ymmärsi, että istua pitää ja siinä se jökötti kapulan lentäessä. Ensimmäisellä kerralla heiton jälkeen pyysin Gustin seuraamaan, tein täyskäännöksen ja vapautin leluun. Sen jälkeen otimme uuden perusasennon kapulan suuntaan ja pyysin noutamaan. Nouto oli hyvä ja nopea, vapautin muutaman metrin juoksun jälkeen leluun.
Ruffe teki ensin merkkiä suorapalkalle (patukka) ja vauhti oli todella sähäkkä. Toisella toistolla lähetin merkiltä ruutuun ja pysähdyksestä palkkasin heittämällä pallon. Vielä yksi nopea merkki ja siitä noutamaan metallikapulaa. Kiersin kapulaan ohuen kerroksen teippiä helpottamaan otetta ja toivon että puruote sen avulla hiukan voimistuisi. Otti tosi varovaisesti metallin suuhunsa, mutta kun huomasi ettei hampaat kalisekaan, niin palautusvauhti oli hyvä. Loppuun leikkiä. Hyvät treenit, kiva fiilis sekä itsellä että koirilla!
Gustin kanssa treenattiin kotona iltapäiväkahvien aikaan ensimmäistä kertaa seisomiseen kestoa.
Ensimmäisellä kerralla jouduin hiukan huomauttamaan etutassun
liikuttamisesta, mutta sen jälkeen Gust pysyi niillä sijoillaan jalat
tiukasti maassa vaikka kiertelin sen edessä n. 180 asteen sektorilla.
Toki palkkailin nameilla tiuhaan. Ensimmäistä kertaa tehtiin sisällä
myös paikkamakuu siten, että jätin Gustin keittiöön ja käväisin noin 5
ja 10 sekunnin ajat makuuhuoneessa "piilossa". Ei ongelmia tässäkään.
Illalla lähdettiin metsälenkille ja tehtiin molemmille pojille lyhyt viestitreeni pitkästä, pitkästä aikaa. Liekö 2-3 kk ollut taukoa.. Gustin kanssa ajateltiin aloittaa suunnilleen puolta lyhyemmällä matkalla kuin viimeksi, mutta eihän pikkupoika muistanut ollenkaan mistä on kyse. Minä olin metsäpäässä ja kun lähetin Gustia välille B-A, se juoksi 2 metriä, kääntyi katsomaan ja alkoi hyppiä ja pyöriä ympyrää. Joten otettiin sitten ensimmäisten pentutreenien tyyliin n. 20 metrin matkalla pelkästään meidän välissä juoksua. Minulle päinhän Gust toki tulee, mutta hiukan sillä oli vaikeuksia lähteä Samulin luokse.
Ruffe aloitti n. 150 metrin matkalla ja siitä etenin n. 170 ja 200 metriin. Ruffella ei ollut ollenkaan vaikeuksia muistaa mistä lajissa on kyse, yhtä reikäpäänä lähti kuin aina ennenkin.
Maastotreenien ja metsälenkin jälkeen Gust oli muuttunut mutakasaksi ja joutui Samulin kanssa suihkuun. Me käytettiin Ruffen kanssa tilaisuus hyväksemme ja tehtiin sisällä kaukoja. Helkkarin hienoja siirtymiä s-i ja s-m noin 5 metrin etäisyydeltä. Nyt, vihdoinkin alkaa tulla tulosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti