Viikolla 5 treenit ovat jatkuneet. Maahanmenosta on tullut makkaraleikin ansiosta nopea, mutta paikallaanolo hieman siitä kärsi. Mutta eiköhän se saada taas kuntoon. Kaukokäskyjen siirtymässä s-m tuottaa ongelmia, tekniikkaa pitää alkaa pikkuhiljaa hioa kotona. Hallilla on myös pari kertaa agitreenien jälkeen ollut aika paljon makkaranpaloja pitkin hiekkaa ja Ruffe yrittää etsiä niitä. Tähän pitää nyt jatkossa puuttua. Toisaalta en halua että hallissa tai treeneissä yleensäkään tapahtuu epämiellyttäviä asioita, joten on vähän pohdittava millä tavalla nuuskimisen kieltää. Katsotaan.
Keskiviikkona käytiin pitkästä aikaa VarPSin treeneissä. Matkustettiin Viinijärveltä junalla koska ajokeli oli tosi huono liukkaan tien ja lumisateen takia. Junamatka meni molempiin suuntiin hienosti. Ruffe makoili fleecepeiton päällä ihan rauhassa, minäkin taisin aika pitkään torkahtaa. Ruffe oli hallille tultaessa ihan täpinöissään ja oli kovasti alkuun ryntäämässä kaikkia ohikulkevia treenikavereita moikkaamaan jos en kiinnittänyt sen huomiota itseeni. Jääköhän tämä pois kun koira vanhenee, vai pitäskö asialle tehdä jotain muuta kuin pyytää huomiota minuun??? Lisäksi haukkui jonkun verran häkissä ollessaan, lopetti kyllä ärähdyksestä. Treeneissä otettiin seuraavat liikkeet:
Paikallamakuu ryhmässä (2 kertaa): Ekalla kerralla Ruffe nousi ennen aikojaan. Vein takaisin. Sen jälkeen ok.Olin n. 5 metrin päässä ja kävin ahkeraan palkkaamassa.
Paikalla istuminen ryhmässä: Tämä ok.Olin n. 5 metrin päässä ja palkkasin tiuhaan.
Seuraaminen: Tämä hyvin.
Kaukokäskyjen tekniikat: Katsottiin tekniikkaa, varsinkin s-m ja mietittiin kotiharjoituksia namiavusteisesti.
Ruutu: Ensin alustakosketuksella ja lopuksi pari kertaa ilman alustaa. Palkka heittämällä. Hienosti meni!
Seisomaan jääminen: Seis-komennolla nakin heitto taakse jotta pysähtyminen varmistuu, ei varsinaista seisomista.
Erinomaisia vinkkejä tuli taas kerran ja ilahdutti ihan hirveästi että tuo ruutu sujui ilman "apuvälineitä". Kyselin myös siitä makupalojen etsimisestä hallissa. Siihen pitää jo tässä vaiheessa puuttua, että Ruffe tietää ettei treeneissä nuuhkita maata makkaran toivossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti