Ollaan viikon verran otettu Ruffen kanssa olohuoneessa ihan pikkuruisia treenejä mielenvirkistykseksi. Tällä viikolla oli tarkoitus tehdä jo ihan normaalia tokotreeniä, mutta kuinkas kävikään. Sairastuin sunnuntai-iltana influenssaan, kuumetta yli 38 ja se siitä normaalielosta sitten. Keskiviikkona ei edelleenkään päästy VarPSin treeneihin.
Maanantaina Ruffe sai tikit pois ja terveen pojan paperit. Hienon hieno juttu! Tiistaina se oli ekaa kertaa leikkauksen jälkeen ilman hihnaa Samulin kanssa lyhyellä lenkillä. Juoksuintoa oli riittänyt.
Tänään torstaina käytiin vihdoin lyhyesti Napakan hallissa treenaamassa. Ruffe oli aivan innoissaan, juoksi autolta täyttä vauhtia ovelle odottamaan sisäänpääsyä eikä treenin jälkeen olisi halunnut lähteä pois ollenkaan. Seisoi vain keskellä hallia odottamassa että mitä vielä voitais tehdä...
Liikkeet:
Sivulletulo ja seuraaminen: Sivulletulot hyvät, seuraamisessa pyrki edistämään ja vähän hyppimään, osasi kyllä korjata itse. Namikäsi oli vyötärön kohdalla.
Merkki: "Pyörittiin" ympäri merkkiä, Ruffe etsii hienosti vastakkaisen puolen, välillä jää vähän vinoon. Etäämmältä (n. 3 metriä) lähetettäessä muutama erittäin hyvä suoritus, johon lopetin.
Kaukokäskytekniikat: m-i tosi hyvä, i-m saattaa vähän liikauttaa toista takajalkaa. m-s ja i-s namiavuilla. Vien ilmeisesti namia vähän liian vauhdikkaasti, jolloin saattaa liikkua hieman sivuun eli minun rauhoitettava toimintaani. s-m ja i-m melko hyvät, saattaa tässäkin liikauttaa toista takajalkaa. Eli kotiharjoituksia olohuoneessa lisää.
Eteentulo: Taitaa edelleen tulla hieman liian lähelle. Tämä pitää korjata olohuoneessa.
Lisäksi vähän agilityä: putki + matala hyppyeste. Vauhti kohosi niin hurjaksi, että 2 kertaa sai riittää kun leikkauksesta on kuitenkin nyt vasta 2 viikkoa. Ruffe selvästi hakee jo itse seuraavaa estettä putkesta tullessaan. Tauosta huolimatta on selvästi edelliskertainen pikku agiharjoituksemme jäänyt mieleen.
Olipa kerrassaan kivaa!!! (Vaikka tämän jälkeen hyydyin totaalisesti, nyt pitää hoitaa oma tauti vielä pois...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti