9. tammikuuta 2013

Mahatauti?

Maanantaina treenattiin vähän kotona ja tiistaina lyhyesti Napakan hallissa. Tällä kertaa mikään ei oikein onnistunut.
Paikalla olo maaten. Ruffe nousi kahdesti kävelemään perääni, ei ole ennen noussut. Jätin virheet huomiotta ja palkkasin hieman lähempää alkuun ja peruutin kauemmas. Sen jälkeen ei enää noussut.
Kaukokäskyjen tekniikat. Maahan menossa tuli eteenpäin, mitä ei ole ennen tehnyt. Korjasin namiavulla. Sen jälkeen ok. Oli ehkä vähän liian täpinöissään.
Seuraaminen. Edisti useaan otteeseen. Palkkasin vain oikeasta paikasta ja tuntui keksivän mitä tuo juttu taas tarkoittikaan.
Seisomaan jääminen. Tässä on yhä käytössä voimakas käsiapu, joten tämä ei oikein pieleen voikaan mennä. Seisoo hyvin, ei liikuta tassuja tms. En ole vielä liikkunut paria metriä kauemmas tässä.

Kotimatkalla nähtiin paljon koulusta/päiväkodista tulevia lapsia. Kukaan ei tuijottanut eikä Ruffekaan pelännyt, katseli kyllä tarkkaan.

Keskiviikkona piti lähteä Varkauteen toko-treeneihin, mutta Ruffe herätti aamulla 5.30 oksentaessaan. Oksensi vielä aamulenkin jälkeen uudestaan. Olin töissä n. 6 tuntia ja sillä aikaa oli oksentanut lisää. Oksensi myös heti kun päästin sen ulos. Oli tosi vaisu koira, käveli kyllä perässäni muttei muuta. Käytiin eläinlääkärillä jossa Ruffe sai nestettä ja pahoinvointilääkettä. Päätettiin että seurataan torstaiaamuun ja jos ei ole parempi niin sitten otetaan röntgenkuva suolitukoksen (vierasesineen) varalta sekä verikokeita. Lopun päivää se on seuraillut minua sisällä ja nukkunut vieressäni. Illalla joi vähän vettä (hyvä) ja söi n. ruokalusikallisen eläinlääkäriltä saatua ripulin/oksentelun jälkeen tarkoitettua ruokaa. Pissalla on käynyt pari kertaa ja kakkinut 2 pientä "papanaa". Toivottavasti aamulla herää taas terve, pirteä Ruffe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti