1. maaliskuuta 2015

Yksi tAVOite täytetty!

Tavoitteena oli saada Ruffelle oikeus VOIttajaan helmikuun loppuun mennessä. Tammikuussa käytiin ALOssa ja onnistuin saamaan helmikuun viimeiselle päivälle kisapaikan AVOon. Ykköstä siis lähdimme Veikkolasta hakemaan.

Perjantain "viimeistelytreeneissä" Samuli oli häiriköimässä. Ruffe edelleen väisti sekä noudossa että kaukoissa vieressä heiluvaa Samulia. Muuten vedettiin hyvät treenit ja Ruffe oli intoa täynnä. Kivalta tuntui lähteä lauantaina kisareissuun.

Kisapaikalla tehtiin ulkona yksi luoksetulo. Ruffe pysähtyi joo, mutta stoppi ei ollut kovinkaan hyvä. Palkkasin sen kuitenkin ja toivoin että se vahvistaisi suoritusta kisaan. Mustavalkoista toimintaahan tuo palkkaaminen ei ollut, mutta en uskaltanut alkaa korjaamaankaan (olisi pitänyt..). Vein Ruffen sisälle jo puoli tuntia ennen luokkamme alkua. Sai odotella kevythäkissään ja katsella kisapaikan menoa. Häkistä otettaessa oli silti kovin kierroksilla, mutta lähti kyllä heti töihin kun pyysin eikä vaikuttanut ottavan häiriötä muista koirista tai ihmisistä.

Paikkamakuussa oli kaksi 5 koiran ryhmää. Ensimmäinen ryhmä vaikutti aika rauhalliselta, mutta meidän ryhmästä rauhallisuus olikin sitten kaukana... Ruffe oli toisessa laidassa, vieressä mukavan oloinen kultsunarttu. Maahanmeno hiukan tassuttaen, mutta oli suora. Piilo oli hallin ulkopuolella ja sinne asti alkoi kuulua jo noin puolen minuutin jälkeen melkoinen ulina, joka vaan yltyi ajan kuluessa. Videolta näkyy, että keskimmäinen koira aloitti metelin ja sen vieressä ollut yhtyi siihen. Ruffe käänsi päätä poispäin metelin alkaessa ja nuuski kolmisen sekuntia maata. Sen jälkeen tuijotti loppuajan suoraan eteensä. Kehään tullessa toinen ulisijoista karkasi omistajansa luokse. Sen vieressä ollut koira nousi myös seisomaan. Ruffe tuli käskystä hyvin ylös. Arvosana 10, tuomarin kommentti: erittäin hyvä.

Paikkamakuun jälkeen oli 5 koiraa ennen Ruffea. Käytiin pikaisesti ulkona ja sen jälkeen Ruffe odotteli häkissään. Otin vasta edellisen koiran kohdalla sen ulos, tehtiin nopsaan kaukot ja hiukan seuraamista. Yksilöliikkeet suoritusjärjestyksessä:

Hyppy: Huh, tässä meinasi käydä köpelösti. Liikkurin kysyessä oletko valmis Ruffe lähti kohti estettä. Sain kutsuttua takaisin ja sanoin liioitellun kovalla äänellä VALMIS kun Ruffe istui taas sivulla. Jäi taas aivan lähelle estettä, mutta ei ollut ongelmaa tulla yli. Eteentulo aivan suora, perusasentoon hypyllä, josta puolen pisteen vähennys. 9.5

Liikkeestä maahanmeno: Edisti hieman seuruussa, hyvä maahanmeno, hyvä pa. 10

Seuraaminen: Ensimmäiset 10 metriä edisti n. 15 cm. Vasemmalle käännös parantunut, mutta ei vieläkään tarpeeksi hyvä. Ensimmäisen täyskäännöksen jälkeen hetken vähän väljä. Hyvä kontakti koko seuruun ajan. Seuruukaavio tuli lopuksi ihan lähelle yleisöä ja monet koirat olivat viimeisessä täyskäännös-seis liikkeessä menettäneet kontaktin. Ruffe selvisi kuitenkin hienosti. 9

Nouto: Heitin kapulan kauas ja kevyenä se pomppi kimmoisalla alustalla tosi vinoon luoksetulon stoppimerkin taakse. Ruffe jäi silmästä kiinni kapulaan, mutta nyt se oli vaan hyvä, sillä kapulaa ei näkynyt merkin takaa. Hyvin hakemaan, hyvin takaisin. Eteentulo oli vaikea koiran tullessa n. 45 asteen kulmassa, mutta Ruffe selkeästi oikein mietti ja sijoitti itsensä aivan suoraan. Se tuntui niin hienolta, että teki mieli tuulettaa :) Luovutus ok, perusasentoon taas hypyllä, siitä puolen pisteen vähennys. 9.5

Luoksetulo: Ruffe kävi tarjoamassa luoksetulon lähtömerkkiä merkkinä, kehuin ja pyysin sivulle. Jäi hyvin ja lähti hyvin. Stoppi valui aika paljon. Hyvin laukalla eteen (suora!!!) ja perusasentoon taas loikalla. Puoli pistettä stopista ja puoli pistettä sivulletulon loikasta. 9

Liikkeestä seisominen: Hyvä seuruu, hyvä stoppi, hyvä loppu. Tassut pysy maassa niillä sijoillaan vaikka pää kääntyi taaksepäin katsomaan minua. Hyvä. 10

Kaukot: Jouduttiin jonkun aikaa odottaa perusasennossa ennen liikkeen alkua. Taitaa olla nyt niin, että Ruffe ei odottelun jälkeen mene niin hyvin alas kuin normaalisti (paikkamakuussa sama ongelma). Maahanmeno ei siis ollut sellainen plätsähdys kuin yleensä. Kaukoissa ok vaihdot, ensimmäinen maahanmeno tassutellen ja toinen istumaan nousu aavistuksen vajaa. 9.5

Kokonaisvaikutus: Tuomarin kommentti: "Koira on hieno, innokas ja hyvässä kontaktissa alusta loppuun. Sen takia muuten hyvää kokonaisvaikutusta kovasti häiritsee kaikkiin perusasentoihin tulo loikkaamalla. Toisaalta se kertoo iloisuudesta, mutta hyppääminen kyllä vähentää nyt kokonaisvaikutuksenkin arvosanaa." 9

Yhteensä 190.5 pistettä, sijoitus 1/10. Tulokset


Kultamitalipoika
 Eli perusasentoon tulon loikasta menetettiin yhteensä 4.5 pistettä. Ei tarvi miettiä, että mihin kannattaa panostaa kun pienen tauon jälkeen loppuviikosta taas treenataan. To do-listan top3 treenattavat asiat kohti VOIttajaa: metalli, seuruun paikka ja edestä perusasentoon siiryminen.

Palkinnoksi saatiin iso kassillinen erilaisia luita ja PiskiPajaan kuukauden ilmainen käyttöoikeus. Vitsit ku asuttas lähempänä, niin voisi käyttää hallia paljonkin, mutta ehditään me nyt ainakin maaliskuun viikonloppuina varailla vuoroja.

Sunnuntaina käppäiltiin poikien kanssa 3 tuntia Immersbyn metsäteitä sekä polkuja. Oli märkää mutta kivaa. Pojat otti hurjia spurtteja.

Ota kiinni jos saat!
Fiskträskillä on syytä käyttäytyä siivosti!
Ihana Fiskträsk
Kaverin kyyläys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti