Ruffe ja Gust: Pikkuasiat ratkaisee

Tokotreenejä jatkettiin sunnuntaina. Ruffe teki häiriötreenin Kaisan ja Riikan + lapsien ympärillä. Tein seuruuta, jääviä, luoksetuloa, merkkiä ja ruutua niin että ihmisiä liikkui joka puolella. Hiukan otti painetta, mutta vain hyvin vähän ja loppua kohti ei huomioinut ihmisiä enää mitenkään.

Toisen kerran tokoiltiin porukassa tänä (lauantai) aamuna. Tein Ruffelle merkkiä kiertämällä (hyvä), jäävät (jossa muuten pitkästä aikaa moka omaa huolimattomuuttani: jäi maahanmenosta seisomaan), seuruun askelsiirtymiä (pientä pomppua tulee...) ja tunnarin vaikeutettuna. Vääriä tikkuja oli reilu 10 sikin sokin n. 5 cm välein ja oma niiden joukossa keskellä. Ruffe joutui tekemään aika kauan töitä ennenkuin oma löytyi, mutta hyvin jaksoi uurastaa. Kahdesti kyseli minulta että onko oma muka varmasti siellä. En reagoinut mitenkään, joten koira jatkoi hommia ja löytyihän se oma tikku sieltä lopulta. Loppuun otettiin vielä paikkamakuu jossa oli 6 koiraa. Piiloon pääsi kentän laidan puskien taakse. Ruffe meni maahan hyvin, makoili hyvin ja nousi perusasentoon hyvin.

Mutta otsikko tulee siitä että kentällemeno ja liikkeiden välit ovat nyt parantuneet aivan huimasti kun niitä on treenattu. On tosi hieno mennä kentälle kun sitä alkuhörhellystä ei enää ole. Hyppiihän tuo hiukan ympärilläni ja kyselee että mitä tehdään, mutta ei vilkuile sivuille eikä lähde halimaan ja pusimaan muita ihmisiä. Muutos aiempaan verrattuna on todella iso.

Aksaamassakin käytiin torstaina. Treenit peruttiin kuumuuden ja osallistujakadon vuoksi, mutta tehtiin Ruffen kanssa itsenäisesti kahta 6 kepin sarjaa sekä keinua osana helppoa rataa. Keppien sisäänmenokulma vaihteli avokulmasta umpinaiseen ja jopa hiukan etuviistosta lähetettyyn avokulmaan. Hienosti toimi. Lentokeinujen aiheuttamat säikähdykset alkoivat myös hälvetä ja Ruffe teki muutaman tosi hyvävauhtisen keinun. En vain oikein tiedä mitä tuon aksan kanssa tekisi. Jos haluaisi oikeasti edetä niin pitäisi harjoitella enemmän. Toisaalta tykkään tokosta, pk-lajeista ja paimennuksesta niin ettei aksalle kerta kaikkiaan vain ole aikaa. Joku laji on tiputettava Ruffelta pois, onko se aksa? Vai joku muu, mikä?

Tokokisoissa piti käydä tänään Nurmeksessa. Väliin jäi. Olen potenut käytännössä edelleen enemmän tai vähemmän migreeninkaltaisia oireita lähes joka päivä. Matkustuskiintiökin on ihan täynnä, sillä tiistaina lähdetään taas. Kyllä me ehditään kisoihin, ei mulla oo kiire.

Gust on ruvennut opettelemaan tunnaria etsimällä omaa ruohikosta. Hyvin käyttää nenää ja aletaan olla siinä vaiheessa että voisi jo muitakin tikkuja (tai kapuloita) ottaa mukaan. Tänään vaikeutusta oli sen verran, että Eini kävi kätkemässä tikun enkä minä. Se ei aiheuttanut hämmästystä. Imutusta, noutoa ja kapulan pitoa ollaan tehty myös. Seuruussa käsi voi jo olla useita sekunteja ylhäällä ja kapulan pito alkaa nyt hahmottua. Palkka tulee siis kun kapula on suussa, ei silloin kun se sylkäistään pois. Hallinta on myös parantunut, Gust tuo leluja minulle leikittäväksi ja nyt Gustia uskaltaa jo pitää kentällä ilman perässä roikkuvaa liinaa vaikka olisi muitakin treenaajia.

Viikolla Gust repäisi tassuunsa viiltohaavan meidän olohuoneen ulko-oven sälekaihtimesta. Ajattelemattomuuttani jätin Gustin sisälle ja menin treenaamaan takapihalle Ruffen kanssa. No, ovestahan tuo penneli ulos yritti ja lopputuloksena palkeenkieli etujalan varpaan kärjessä. Verta tihkui noin vuorokauden ja jouduttiin jättämään pentukoulun kaupunkikierros väliin. Se harmittaa, olis ollu Gustille tosi hyvä kokemus käydä kaupungilla, ollaan liian vähän siellä pyöritty.

Lopuksi kiva kuvasarja Ruffesta uimassa. Samuli lienee kuvaaja, sillä en muista moisia kuvia ottaneeni. Etelä-suomalaiset voivat kadehtia Liperin lampien kirkasta vettä ja kaunista hiekkapohjaa.