Kesä ja pk-lajit tulevat. Viikonloppuna oltiin Marikan ja Hennan kanssa Mia Skogsterin pentuseminaarissa Veikkolassa. Hyvää asiaa paljon ja tärkeimpänä pidän mielessä, että motivaation kasvatukseen kannattaa todellakin panostaa paljon. Tekniikkaa ehtii hioa myöhemminkin.
Maanantaina käytiin Ruffen ja Gustin kanssa raviradan parkkiksella tokotreeneissä. Ruffe teki seuruuta, ruutua, jäävät, kaukoja sekä ohjatun noudon. Seuruu oli kivaa tekemistä häiriöistä välittämättä. Jäävät saisivat vieläkin olla napakammat. Kaukoissa keuli alkuun pahasti, mutta kun sain läheltä rauhoittumaan niin toimi hiukan kauempaakin. Ohjatussa oli varastaa oikealle kapulalle juuri ennen kuin käskin vasemmalle. Ruffe oli jo ehtinyt sännätä reilun metrin verran kohti oikeaa ja niinpä kääntyessään kurvasi suoraan keskikapulalle. En reagoinut mitenkään vaan tehtiin uudestaan. Hiukan epävarma oli edelleen suunnasta ja meno vaikutti sähläämiseltä. Palautus hyvä ja nopea. Ruudun merkki oli super! ja samoin ruutuun meno. Maahan meni hiukan hitaasti, mutta sivulletulo oli nopea ja oikein hyvä. Kivat, hyvät treenit tehtiin.
Gust teki istumista, maahanmenoa, imutusseuruuta, pentuluoksetulon ja leikki. Hieno oli huomata että se teki ja keskittyi minuun vaikka häiriötä oli muista koirista ja ohikulkijoista aika paljon. Pidin Gustin koko treenin n. 5 m mittaisessa liinassa. Hiukan kurjaa kun liinaan välillä vähän sotkeentuu, mutta ei oikein muuta voi niin kauan kun luoksetulo ei ole varma.
Tänään tiistaina aamulla tein Ruffelle takapihalle temppuradan joka sisälsi ensin tuijaryhmän kierron, merkille menon, siitä viistosti hyppyesteen, toiselle merkille menon ja loppuun ohjatun noudon vasemmalle. Nämä siis kaikki yhteen putkeen yhdestä pisteestä läheteltynä. Loppuun palkaksi kissanruokaa purkista. Hienosti meni ekalla yrittämällä oikein, hyvin kuunteli lievästä sähellyksestä ja parista pyörähdyksestä huolimatta (mitä-mitä-minne-minne?) ja näytti tykkäävän todella paljon. Näitä täytyy nyt ruveta tekemään kun eri liikkeitä ja varsinkin liikkeiden osia jo osataan paljon.
Illalla ajeltiin koko perheen voimin Mertalammen maastoihin korkkaamaan viestikausi. Ruffella oli matkaa n. 200 m ja parinkymmenen metrin jäljestysosuus. Into tapissa juoksi 5 kertaa tuon matkan. Gustin viestimatka oli 20 metriä ja sai juosta sen vapaasti 6 kertaa. Pennelillä oli ihan hurjan hauskaa ja kerran ei ehtinyt palkkaakaan ottaa kun oli kiire takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti