Kisapaikkaa en onnistunut monista yrityksistä huolimatta saamaan mistään Etelä-Suomesta, joten ilmoittauduin oman seuran kisoihin Varkauteen. Samalla vietettiin ihana mökkiviikonloppu Häpsäntuvassa, joka osoittautui todella kivaksi paikaksi. Mökki oli omassa rauhassaan ja pojat saivat juosta vapaasti isolla pihalla. Paras leikki oli juosta täysillä kilpaa mökiltä rantaan ja hetken päästä takaisin.
Lauantaiaamuna jännitys oli melko suuri kun lähdettiin porukalla kisapaikalle. Tein vielä aamulla muutaman minuutin treenin mökin pihalla ja aloin olla varma että maahanmeno onnistuu. Tosin oikea kyynärpää jäi edelleen sentin verran ilmaan, mutta siitä ei enää voinut välittää.
Kisapaikalla oli hienoa nähdä ystäviä pitkästä aikaa. Tuttuja oli paikalla useampia, myös Grimm oli matkustanut Einin kanssa meitä kannustamaan. Kokeessa tuomarina oli Tommi Varis ja liikkurina ex-treenikaveri Kirsi.
Koe alkoi normaaliin tyyliin luoksepäästävyydellä (10) ja paikkamakuulla (10). Molemmista saatiin siis kymppi vaikka paikkamakuussa Gust hieman korjaili takakroppansa asentoa kahdesti. Hiukan se tuntuu ottavan painetta jos ympärillä on yhtään levottomia koiria. Gustin toisella puolella ollut staffi makoili kuin sfinksi koko paikkamakuun ajan, liekö räpäyttänyt silmäänsäkään. Todella hieno suoritus siltä, yritetään pyrkiä samaan.
Yksilöliikkeet menivät sääntökirjan mukaisessa järjestyksessä.
Hihnaseuruu 10: Katseli alussa liikkuria, mutta lähti hyvin mukaan seuruuseen. Siisti, hieno suoritus.
Vapaana seuruu 9.5: Hyvin samanlainen kuin hihnaseuruu. Vasemmalle käännös huono ja lopussa taisi hieman edistää. Liikkeellelähtöjä on treenattava maltillisemmaksi.
Liikkeestä maahanmeno 10: Edisti hieman seuruussa, oikein hyvä maahanmeno! Hyvin myös ylös.
Luoksetulo 10: Ei ihan niin räväkkä kuin yleensä, ei edes pelottanut että juoksee täysiä ohi takaseinään :D Mutta ei tuosta pojasta siis vauhtia puutu. Hieno perusasento lopussa.
Liikkeestä seisominen 9.5: Painoi vähän seuruussa, hyvä stoppi. Puoli pistettä meni oikean takajalan liikautamisesta kun kävelen poispäin. Lopun perusasento oli vino.
Hyppy 10: Jäin aika kauas esteestä ja sekä tuomari että liikkuri sanoivat että voin tulla lähemmäs. Oli kuitenkin tietoinen valinta antaa Gustille reagointiaikaa ennen estettä. Hyvä hyppy, hyvä seisominen ja hyvä perusasento.
Kokonaisvaikutus 10: Tuomarin kommentti: "Valmis koirahan se on, hieno suoritus".
Yhteensä 197 pistettä ja luokkavoitto. Palkinnoksi saatiin tunnaritikkuja, hyödyllinen lahja. Parasta oli kuitenkin olla Gustin kanssa kehässä. Minä nautin, Gust oli innoissaan, mutta ei keittänyt yli eikä tullut minkäänlaisia ääniä. Pientä hiomista aina on ja tiedän taas, mitä asioita laittaa pikkuhiljaa kuntoon (mm. seisomisesta perusasentoon tulo ja kontakti ennen liikkeiden alkua). Video yksilöliikkeistä:
Eikä voi jättää mainitsematta, että saatiin joka ainoan liikkeen jälkeen kannustusta :D Jopa luoksepäästävyyden pisteille taputettiin. Olipa hauskaa!
Kisan jälkeen Eini ja Grimm lähtivät meidän matkaan mökille ja koirat juoksivat koko iltapäivän pihalla kunnes alkoi hyydyttää. Sunnuntaina käytiin pitkä 2.5 tunnin metsälenkki ja ajettiin illaksi kotiin.
Pohjat on nyt Gustin kanssa tehty hyvin, motivaatio on erinomainen ja ylempien luokkien liikkeiden osia jo osataan. Todella hyvä tilanne jatkaa, vuosi aikaa treenata ennenkuin on edes tarkoitus mennä ylempiin luokkiin kisaamaan. Voi rauhassa pitää motivaatiosta huolta ja harjoitella liikkeet huolellisesti valmiiksi.
Upea kisauran korkkaus! Taimilta terveisiä pojalle.
VastaaPoistaKiitos, äidille terkkuja, kivaa oli! T. Gust
PoistaOnnea!
VastaaPoistaOnnea - olipa kiva olla kannustamassa :-) Hyvä meijän joukkue! :-D
VastaaPoista