Tänään oltiin ekaa kertaa Joensuussa PoKSin hallissa porukalla tokoilemassa. Päästiin Ruffen kanssa mukaan ns. Seijan tokoryhmään, joka koostuu kesäisin PK-lajeja ja talvisin tokoa harrastavista koirakoista. PoKSin halli on lämmin ja pohjana pitävä kumirouhematto, joten ei talven tulo haittaa nyt yhtään. Tosi kiva! Tänään treenattiin 1-3 koiraa kerrallaan, se ei aiheuttanut meille mitään ongelmia. Seija liikkuroi ja avusti, meidän liikkeet:
* Seuraaminen: alussa (kuten aina) intoa enemmän kuin taitoa, otti häiriötä kun Seija kulki mukana, käskytti ja häiriköi, mutta siitä se parani ja saatiin oikein hyviä pätkiä aikaiseksi. Seuruuleikki toimii hyvin, siinä Ruffe on superskarppina eikä "ehdi" häiriintyä mistään.
* Merkki: hienosti merkille, vapautus luokseni lelulle. Hieno!
* Ruutu: merkiltä ruutuun. Ruudussa oli 5x5 cm alusta helpottamassa paikan löytymistä. Se on hätävarjelun liiottelua - tiedän. Ekalla kerralla Ruffe juoksi merkiltä kohti hallin toisella seinustalla olleita luoksetulon merkkejä, mutta hoksasi itse virheensä ja kääntyi vauhdissa ruutuun. Toisessa toistossa tuli edelleen pieni kaarros (n. 2 m poikkeama suoralta linjalta) ja oli vähällä ettei varastanut merkiltä, nyki ruudun suuntaan useamman kerran. Seija palkkasi heittämällä namin ruutuun, itse kävelin vielä palkkaamaan lelulla. Kolmanteen toistoon lähetin paikalta, hieno suora ruutuunmeno, stopista palkkasin namilla ja käskin maahan. Tästä ruudun loppu käskytettynä. Sivulletulossa vähän pelästyi kun samaan aikaan hallin ovesta tuli vieras koira haukkuen sisään. Sekunnin hämmennys, mutta hyvin teki loppuun ja sivulletulo oli siisti. Vauhtiin olen ihan supertyytyväinen - kovaa juoksee, mutta on silti kuulolla.
* Ohjattu nouto: Eini vei kapulat puoliympyrän muotoon, oikea oli noudettava kapula. Merkillä yritti varastaa ainakin kolmesti, toppasin ennenkuin ehti askelta enempää liikahtaa. Nouto hyvä, mutta olis ehkä aavistuksen rohkeammin voinut lähteä. Tässä vielä epävarmuus paistaa kun on vasta aika äskettäin aloitettu ohjatun harjoittelu. Vapautus palkalle n. metrin päässä minusta. Palkan jälkeen kävi itsenäisesti hakemassa pudottamansa kapulan ja toi sen kauniisti eteen. Sai siitä vielä bonuspalkkaa ;)
* Paikallamakuu n. 3 min: hyvä maahanmeno. Paikallaolossa katsoi useamman kerran kun Eini ja Arvo pitivät välitaukoa palkkauksineen. Kielsin sen ja totteli hyvin. En kuitenkaan uskaltanut mennä piilossa käymään. Perusasento hieman tassutellen, mutta plussaa siitä ettei edes yrittänyt nousta naapurien käskyistä.
Kaiken kaikkiaan tosi hyvät treenit. Alkuun liikaa kierroksia, mutta ensimmäisen 5 min jälkeen toimi oikein hyvin. Seijan kommentti oli että: "Onpa sulla sähäkkä koira. Häiriö- ja kontaktitreeniä vaan paljon".
Treeneistä lähdettiin Einin ja Arvon kanssa Lykikselle 1.5 tunnin metsälenkille. Pojilla oli ihan pirun hauskaa, juoksivat aivan hulluna edestakaisin. Olipa kerrassaan kivaa, näitä päiviä vaan lisää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti