12. toukokuuta 2015

Ruffe aksaa taas

Puolen vuoden tauon jälkeen ollaan Ruffen kanssa palattu aksakentälle. Saatiin paikka Hinnin ryhmässä tiistaisin ja täytyy sanoa, että olen melko ihmeissäni siitä, mihin me ollaan näillä kahdella treenikerralla taivuttu. Treenithän menee niin, että yritän pullikoida Hinnin tarjoamaa ohjausvaihtoehtoa vastaan selittelemällä "ei me tommosta osata". No, se ei auta, vaan yritettävä on ja sitten hetken päästä totean, että nyt osataan. Ehkä ensi viikolla jätän nuo valittelut kokonaan, noloahan moinen kitiseminen on.

Viime viikon rata näytti tältä:

Aksarata 5.5.2015
Tällä viikolla teemana oli persjätöt, joita piti viljellä ainakin väleihin 1-6, 9-11 ja 13-15. Etenkin alku oli tosi hankala ja Ruffe lähti pari kertaa menemään omin päin esteitä kun ohjaaja jumiutui sijoilleen. Lopulta sain Ruffen tulemaan ohjauksiin, kun Hinni käskytti minua, jotta en yrittänyt kurkkia taakseni koiraa ja juoksin enkä hissutellut. Saakohan kisoissa käyttää koutsia ohjaamassa koiran ohjaajaa kentän laidalta? Ratapiirros alla:

Aksarata 12.5.2015. Piirros: Hinni Ruottu
Ruffe on mennyt myös kepit ja keinun joka kerta oikein ja tainnut osua A:n kontaktipinnoille. Sekin on ihmeellistä tauon jäljiltä. Ekalla kerralla Ojangon vähintään 10 kentällä yhtäaikaa tapahtuva iltasirkustelu (aksaa, tokoa, pk- ja pelastuskoiratottista) sai Ruffen katsomaan muutaman kerran ympärilleen, mutta tänään se ei juuri enää ympäristöstä välittänyt. Hyvä sekin.

Ruffen kanssa on myös treenattu tokoa ja Samuli käynyt useamman kerran paimentamassa. Lauantaina olivat Samulin kanssa Kotikoskilla kurssilla. Hyvin oli mennyt ja hyödyllistä oppia tarttunut.

Pojat tarkkana paimennusohjeita kuulemassa
Gustin kanssa ollaan keskitytty tokoon ja käyty pari kertaa paimenessa, josta seuraavassa kirjoituksessa varmasti lisää. Tokossa on taas otettava alo-liikkeet työn alle, sillä SM-kisoihin ei ole enää montaa viikkoa. Viime perjantai-iltana ajeltiin Mikkeliin jossa pidettiin yhteistreenit VarPSilaisten ja mikkeliläisten kesken. Rakennettiin neljä kehää ja treenattiin pareittain. Hyvä kokemus ja kiva oli nähdä että uusi kenttä, uudet treenikaverit ja vierekkäiset kehät eivät aiheuta meille ongelmia. Jäätiin Mikkeliin myös yöksi ja mainostan tässä Huoneistohotelli Marjaa, mikä oli aivan ihastuttava paikka. Enpä muuta enää edes mieti, jos Mikkelin seudulla on yösijaa vailla.

Treenien jälkeen oli kiva nukkua Huoneistohotelli Marjassa
Aamulla Gust kävi koputtelemassa huoneistohotellin
naapurissa olleen sotamuseon Sotkun ovelle, ei ollu auki vielä
Sotakoirapatsas oli jännittävä. Sitä piti lähestyä varovaisesti takaapäin.
Kotimatkalla käytiin Vierumäellä hölkkäämässä opiston kymppi. Alan vetreytyä, matkaan kului 55 min. Nähtiin 2 lenkkeilijää ja noin 100 golffaria. Urheiluopistot on muuttumassa enenevässä määrin urheilijoiden harjoituspaikoista lomailijoiden ajanviettopaikoiksi. Näin varmaan pitää ollakin, jotta saavat rahoitettua toimintansa.

Maanantaina palattiin Gustin kanssa "koulunpenkille" Oilin luona. Tehtiin ALO-liikkeet kisamaisesti jaettuna ns. kolmeen kehään (Oilin kommentit kursiivilla):

Liikkeestä maahanmeno: Hyvä seuruu, pelästyin että jäikö pylly ylös, muttei ollut jäänyt. Hyvin sivulle. Hyvä! Loistava sivulletulo :)
Luoksetulo: Kävi kierroksilla ja jouduin ajamaan kerran sivulta pois koska oli huonossa asennossa. Pidin pitkän tauon liikkurin käskyn ja oman kutsuni välillä. Tuli kovaa ja vähän törmäsi sivulletulossa. Johtunee pallonviskelyistäni... Levoton jätettäessä - ei liiku kuitenkaan. Hyvä vauhti. Törmäsi lopussa!
Seuraaminen kytkettynä: Pomppi ja vähän painoi juoksussa, ei ihan parasta mahdollista. Poikitti ajoittain juoksussa ja vähän hätäinen.

Tässä välissä tauko.

Hyppy: Kuvitteli taas tietävänsä mitä tehdään ja tuijotti estettä. Vaadin kontaktin. Nosti pyllyä :( Muutoin siisti. 
Liikkeestä seisominen: Vinkaisi alussa josta huomautin. En nähnyt seisomaan jäämistä. Pitkä tauko liikkurin käsky-sanan ja oman perusasentoon käskyni välissä. Ei ennakoinut, mutta taas sivulle vinoon. Vinkaisi alussa. Pieni liike stopin jälkeen (takajalka). Vino perusasento!
Seuruu: Vinkaisi liikkeellelähdössä josta ärähdin ihan kunnolla ja aloitettiin alusta. Oli sen jälkeen ihan hiljaa koko lopputreenit. Parempaa seuruuta kuin hihnassa. Hyvä. Nyt istui hyvin!

Näiden jälkeen treenattiin. Ensin itsenäisesti noudon palautusta sivulle ja liikkeestä seisomiseen haettiin lisää stabiilisuutta. Heitin seis-käskyn jälkeen Oilin neuvon mukaan namin Gustin nokan alle, jolloin se jäi hienosti sijoilleen seisomaan eikä liikutellut takajalkaansa. Stopitkin olivat hyviä! Tehtiin myös muutama kaukojen siirtymä. Oilin kanssa katsottiin luoksetuloa. Ensin jättö, pitää tarkistaa että Gustin etujalat ovat tasassa, nyt yrittää jäädä istumaan toinen etujalka taaempana kuin toinen (ennakoi juoksemaan lähtemistä). Kun istuu hyvin, niin jättökin on hyvä. Jotta saadaan odotusarvoa hiukan pienemmäksi, niin muutaman kerran palasinkin jätön jälkeen joko palkkaamaan tai seuruuttamaan muutamia metrejä. Loppuun luoksetulo niin, että n. 5 metriä ennen minua sanoin Gustille sivu-käskyn. Tuli nyt hienosti törmäämättä sivulle. Ihan huippu suoritus. Treenien jälkeen vielä ns. "kolmas kehä", jossa paikallaolot seuraavan treeniryhmän meille vieraiden koirien kanssa.

Paikallaolo 4 min: Gust kahden bc:n välissä. Hyvin alas, makuu melko rauhallinen vaikka Oili häiriköi koiria juoksemalla ja pomppimalla ja huutelemalla. Hyvin ylös.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ainaski Ruffesta hurjan hauskaa! Itse kuulun kategoriaan "vähän-sinnepäin-aksaaja" ja tekisin vain "helppoa-hauskaa" jos ei ois vaativa koutsi :D

      Poista
  2. Joutuu vähän vaatimaan koska te olette paljon parempia mitä ajattelet ;) Viime kerralla se teidän vika persjättö tuohon radan alkuun meni sitäpaitsi niin hyvin että se meni siihen kategoriaan helppoa ja hauskaa, eikö vaan :P
    Mun pitääkin alkaa kulkea kisoissa mukana huutelemassa kentän reunalta "käsky"-käskyjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hinni :) Ja onhan se niin, että harrastus on paljon kivempaa kun oikeasti yrittää kehittyä, eikä vaan tehdä aina sitä minkä jo tietää sujuvan.

      Poista