28. toukokuuta 2015

Kisavalmistautumista

Pari viikkoa vierähtänyt viime päivityksestä. Ollaan paimennettu ja treenattu tokoa. Woollandian kasvattipäivillä helatorstaina molemmat pojat osallistuivat Woollandian paimennusmestaruuskisoihin, joissa kukin sai tehdä kisaradan osaamistasonsa mukaisesti. Me esitettiin Gustin kanssa "haku", joka siis tapahtui ihan lähietäisyydeltä ja vielä niin että itse seisoin lampailla. Sen jälkeen ajettiin peruskuljetuksena koko rata ja tehtiin häkitysyritys, jossa lampaat päättivät portin kanssa taistellessani lähteä viereiselle varikolle. Saatiin 23 pistettä sadasta tarjolla olleesta, mutta vältettiin komeasti kisan jumbosija :) Ruffe ja Samuli tekivät lyhyen haun ja puolet rataa poispäinajona, puolet peruskuljetuksena. Häkillä heiltäkin lampaat ottivat jalat allensa ja juoksivat parinkymmenen metrin päässä olleelle varikolle. Kävivät kuitenkin hakemassa ne takaisin uutta yritystä varten.

Ollaan käyty myös pari muuta kertaa treenaamassa paimennusta Woollandiassa. Ruffe on treenannut mm. hakujen alkeita ja Gustin kanssa ollaan tehty aika vapaasti, jotta pikkumies oppii itsekin ajattelemaan eikä vain odota käskyjä. Pitäs kyllä päästä treenaamaan enemmän kuin kerran viikossa, ehkä ne kesälampaat on jo ensi kesäksi hommattava :)

Tokossa ollaan valmistauduttu Gustin kanssa tulevaan SM-viikonloppuun. Meidän tehtävänä on suorittaa siellä ALO-luokan liikkeet ja niiden osia onkin yritetty hioa kuntoon. Puuduttavia ALO-treenejä on toki höystetty kaikella kivalla, eli ylempien luokkien liikkeiden osilla. Liikkeiden alkuperusasentoja olen palkkaillut ja Gustin kontakti on nyt parempi kuin aiemmin, mikä helpottaa lähinnä minua. Seisomisesta perusasentoon tulo on edelleen työn alla. Nyt perusasento on suora, mutta pylly tuppaa yhä jäämään vietereille pari senttiä ilmaan. Eiköhän viikko riitä korjaamaan se. Sen sijaan seisomisen stabiliteetti tuntuu nyt olevan kunnossa, samoin liikkurin käskyjen ennakointeja ei ole ollut. Häiriötreenejä tehtiin maanantaina Oilin kanssa ja tiistaina jättikimppatreeneissä Lahden keskustassa. Gustin vire tuntuu isossa hälinässä hiukan nousevan entisestään, mutta muuten ei lähellä pyörivät koirat ja ihmiset tunnu vaikuttavan suoritukseen. Kopkop, reilun viikon päästä sitten nähdään vaikuttiko hälinä SM-kentällä.

Mainittakoon myös, että paikallaolo on nyt ollut erinomainen viime treeneissä. Lähestytään jo sitä Varkauden kisassa olleen staffin sfinksimäistä suoritusta. Ja toinen maininnan arvoinen juttu on se, että maanantaina Oilin käskyttämässä seuruukaaviossa tuli yllättäen peruutusta 2 askelta. Gustin kanssa ei seuruun peruutusta ole treenattu yhtään, joten minun naamani oli kuulemma mennyt aika hämmästyneen näköiseksi. Kiltisti kuitenkin pakitin kun käskettiin ja Gust suoritti aivan loistavasti mukana. Kai se sitten on totta ettei bortsuja tarvi ees kouluttaa, ne osaa hommat itsestään (ironiaa, mutta vaikuttaa että jotkut näin luulee..).

Yhdet möllikisatkin käytiin. Niissä ei pisteitä jaettu, mutta kommentteja kyllä. Gustin seuruut ok, hieman tiivis välillä, mutta ei pahasti. Hypyn jälkeen seisomisesta perusasentoon tulo oli vajaa ja jossain liikkeessä vapautti itsensä liikkurin kiitos-sanalla. Muuten kaikki ok. Kisassa satoi ja paikkamakuusta viereinen koira singahti kuin ohjus noin minuutin kohdalla omistajansa luokse. Gust liikautti vähän kroppaansa, mutta ei näyttänyt siltä että olisi tehnyt mieli karata rivistä. Tulipahan testattua tämäkin.

Ruffen kanssa ollaan myös tokoiltu muutamia kertoja. Ei riittävästi, jotta edelleenkään kaukokäskyt olisivat kunnossa. Sen sijaan pilaamani tunnarin asenne alkaa taas olla kunnossa ja luoksetulon stoppi on parantunut paljon. Kaukoja ollaan tehty kepillä, mikä on selkeästi vaikeampaa kuin tyynyllä, mutta paranee. Myös riisipusseja olen kokeillut takatassujen päällä, toimivat nekin. Ruffen kanssa ollaan myös treenattu peruutusta ja tällä hetkellä 5 metriä menee hyvin, välillä kymmenenkin. Peruuttaen tehdyt käännökset eivät vielä joka kerta suju, mutta kovasti Ruffe yrittää. Peruuttaminen on sen mielestä hurjan hauskaa.

Pitäisi myös ehtiä jäljestämään ja treenaamaan viestiäkin. Ei vaan ole tällä hetkellä mitään mahdollisuuksia ehtiä joka paikkaan. Töissä kuluu reilu kolmannes vuorokaudesta ja talomme roudataan tontille ensi viikolla. Jännää! Kunhan muutetaan, niin maastolajien harrastaminen helpottuu huomattavasti koska sitten käytännössä asutaan maastossa :) Ja kyllä me ehditään, Ruffe on 2-vuotias, Gust 1. Treeni- ja kisavuosia riittää, ei ole tarvetta eikä järkeä yrittää kaikkea kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti