Poikien kotiläksytreenit edistyvät - Ruffe nopeammin, Gust hiukan hitaammin. Ruffe osaa jo etutassut "korokkeella" pyöriä ympäriinsä molempiin suuntiin. Nyt yritetään siirtää pyöriminen sivulle. Gust on harjoitellut takajalkojen laittamista tyynylle. Vielä ei suju kovin hyvin, mutta jonkinlainen ajatus sillä takajalkojen olemassaolosta on. Yrityksen ja ideoiden puutteesta ei pikkumiestä voi takajalkoja treenatessa syyttää: ehtii tarjota useita kymmeniä erilaisia temppuja minuutissa, myös ihan uusia ja itse keksittyjä. Kotona on molempien kanssa treenattu myös asentoja (istu, maahan, seiso) sekä tunnarin palautusta (tunnari piiloon jonnekin, koira etsimään ja palautuksesta palkka).
Perjantaiaamuna käytiin nopsaan hallilla. Gust aloitti ja teki ruutua, jossa kokeilin myös tyhjää. Meni ruutuun, mutta jäi hieman liian eteen ja lähelle oikeaa reunaa. Seuruu näytti yhden ylivireestä huomautuksen jälkeen hyvältä. Jäävien asentoja treenailtiin namileikillä. Satu ja Nappi olivat myös aamutreeneissä, joten Gust ja Nappi tekivät noin minuutin paikalla istumisen ja hiukan pitemmän paikalla makuun. Olin molemmissa näkyvillä. Erikseen treenattiin vielä pari kertaa paikkamakuun jättöjä. Gust menee hiukan taaksepäin maahanmenossa ja siksi takajalat jäävät liikaa kropan alle. Täytyy korjata käsiavulla tuo nyt heti. Loppuun ALO-hyppy, joka oli tyypillinen räväkkä ponkaisu ja hieno seisominen.
Ruffe teki merkkiä tarjoamalla ja ruutuunmenoja sekä merkiltä että suoraan. Hyviä toistoja, osa suorapalkalle. Merkin vauhti on nyt parantunut paljon ja ruutuun meni myös kovaa - varastikin kerran merkiltä, mutta annoin mennä. Treenattiin myös AVO-hyppyä ja sekunnin ihmeteltyään Ruffe suostui istumaan esteen taakse, takaisintulossa ei ollut ongelmaa vaikka kovin lähelle estettä jäikin. Eteentulot ovat edelleen vinoja, huokaus.
Jokin aika sitten ostin toisen kevythäkin, jotta saan molemmat koirat treeneissä tarvittaessa häkkeihin. Nyt Ruffella on hieno vihreä häkki ja Gust saa omia vanhan punaisen häkin itselleen.
|
Poikien kopit |
Viikonloppu oli rankka. Perjantaina ystävän karonkka ja viiden tunnin yöunien jälkeen tuomarin sihteeriksi tokon maajoukkuekarsintoihin. Pesti oli mitä mielenkiintoisin: seurata varjona tuomaria ja kirjoittaa kaikki kommentit ylös. Siinähän sitä oppi, ei voi muuta kuin suositella kaikille tokoharrastajille! Sunnuntai kului samoissa merkeissä, tosin nyt liikkurin avustajana ohjatun kapuloita vieden. Samuli ja Ruffe olivat samaan aikaan Woollandiassa paimentamassa ja kovin tyytyväisiltä tekemisiinsä kuulostivat. Hakukaarien alkeita olivat treenanneet. Tokotalkoolaisen työvuoroni loppui sunnuntaina puolilta päivin, joten Gust pääsi iltapäivällä turistikoiraksi seuraamaan kisoja ja tottumaan hälinään. Kovasti sen mieli olisi tehnyt kehään, mutta sinne ei nyt ollut asiaa. Mutta kun ahkerasti treenataan, niin ehkä joskus tulevaisuudessa moisiin kekkereihin kehdataan osallistua... Ja vaikkei Gust töihin päässytkään, niin parin tunnin hallissa oleilun jälkeen väsytti vietävästi.
|
Väsynyt kisaturisti |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti