14. huhtikuuta 2013

Uuh mikä viikko

Nyt on joka päivä oltu jossakin treenissä tai talkoissa, joko koiran kanssa tai ilman. Flunssa on vaivana ja tänään pitää vielä illalla ajella Lappeenrantaan huomista työpäivää varten. Voi huh!

Perjantaina oli PoKSin agilitytreenit. Tehtiin "vauhtirataa" jossa pääsi lähettämään koiraa jo pitkältä putkeen eikä tiukkoja mutkia ollut. Hienosti meni treenit! Harjoiteltiin myös putkea pimeästä kulmasta.

Lauantaina vietin koko päivän (7 - 18) tokokisojen talkooreissussa Varkaudessa. Kivaa oli, mutta vähän vieteri taas on suoristumassa. Illalla Ruffen kanssa käytiin tekemässä päiväkodin sulalla pihalla ruutu, seuraamista, seisomista ja nouto. Kaikki ok. Sen jälkeen vielä tunnari kotipihalla ja taas toimi. En uskaltanut ottaa kuin yhden kerran - vahingosta viisastuu ;)

Sunnuntaina oli Ilona Joensuun agilitykoulutus PoKSin hallilla. Tehtiin rataa n. 4 - 5 esteen pätkissä. Rata oli paljon vaikeampi mitä ikinä ollaan tehty mutta niin se vain Ilonan ohjeilla kolmessa pätkässä onnistui. Hieno Ruffe-pikkumies jolta ei lopu into vaikka ohjaaja vähän sekoileekin.. (ai vähän...???). Tosi hyviä juttuja sain Ilonalta taas omaan mieleen.

Tämän jälkeen otettiinkin Ruffen kanssa päikkärit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti