Maanantaina käytiin lyhyesti hallilla vähän tokoilemassa. Ei mitään kummempaa.
Keskiviikkona oltiin taas Varkaudessa. Meidän liikkeet:
Paikalla olo maaten: Olin n. 10 metrin päässä. Kävin palkkaamassa hivenen harvempaan kuin aiemmin. Tällä kertaa en vapauttanut välillä, vaan Ruffe oli 2 min kuten muutkin.
Seuraaminen: Hyvä. Pitäisi pikkuhiljaa yrittää päästä namikädestä eroon, tuntuu että nyt junnataan paikallaan nami vyötäröllä vaikka hyvin meneekin.
Seisomaan jääminen: Pari hyvää pysähdystä, se riitti.
Ruutu: Ruffen lempiliike. Alusta ruudussa, ensin lähetys n. 5 metristä, sitten 10:stä ja lopuksi n. 15 metristä. Kaikki ihan nappiin.
Paikalla istuminen: Tästä ei meinannut alkuun tulla mitään. Oltiin naama kohti ruutua ja sinnehän Ruffe oli lähdössä. Käännyttiin toisin päin ja hyvä istuminen n. 1 min. Hieman valui kohti kotka-asentoa lopuksi.
Saatiin kehuja meidän yhteistyöstä! On kyllä kiva kuulla positiivistä palautetta, ollaan varmaan ihan oikealla tiellä. Sitä murrosikää sitten vaan odottelemaan ;)
Varkauden reissuista on ollut ihan älyttömästi hyötyä. Ruffe käyttäytyy tosi nätisti hallilla. On häkissä hiljaa odotellen omaa vuoroa ja muiden liikkeitä seuraten. Muutenkaan ei hypi ja rieku toisten koirien perään enää siten kuin vielä kuukausi sitten. Olen ihan supertyytyväinen pikkupoikaan.
Torstaina oli Napakan pentuagi. Nyt tehtiin keppejä, pussia ja kolmen esteen "rataa". Hyvinhän nämä sujuvat. Vaadin myös, että esteen takana odotetaan lupaa lähteä liikkeelle eikä varasteta miten sattuu. Yksi murahdus riitti tämän onnistumiseksi. Lopuksi Niina opetti meille jaakotusta ja kiertoa. Ensin mainittu oli minulle ihan yhtä uutta kuin Ruffelle. Helposti sujuivat, kiitos Samulin syksyn pölkynkiertoharjoitusten, tuttuja juttuja.
Perjantaina tehtiin vähän olohuonetokoa. Lähinnä kaukokäskyjen tekniikoita ja noutoa. Kaukokäskyissä onnistuivat nyt kaikki siirtymät. Noudossa alkaa nyt ymmärtää, että kapulaa ei voi sylkäistä suusta ulos ohjaajan varpaille, vaan on pidettävä kunnes pyydetään irrottamaan. Vielä on kyllä tekemistä. Lisäksi tehtiin merkkiä, hiottiin paikkaa merkin takana, tuppaa vähän kierämään aavistuksen liian pitkälle.
Lauantaina käytiin katsomassa tokokisaa ja sen jälkeen mentiin hallille. Seuraamisesta ei nyt tullut juuri mitään. Yritin lelupalkalla, mutta se saa kyllä keskittymisen herpaantumaan totaalisesti. Eli ei hyvä ja toistaiseksi palkkaan seuraamisessa vain nameilla. Tunnari ja merkki onnistuivat hyvin. Ruutuun menossa yritti ensin tarjota merkkiä, mutta hoksasi nopeasti. Alusta ei ollut mukana, ensi kerralla se on oltava ainakin ekalla kerralla. Ei yritetä haukkailla liian isoja paloja. Kerrattiin myös kierrot ja jaakotukset yhdellä agiesteellä. Niin, ja leikittiin paljon uudella frisbeellä. Se on Ruffesta ihan sikakiva. Vanhan frisbeen onnistuin heittämään meidän talon katolle perjantaina, tullee lumien mukana sieltä keväällä alas ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti