Maanantaina 18.2.
käytiin pikaisesti Napakan hallilla. Vähän seuraamista, kaukojen tekniikkaa ja paikallaoloa. Lisäksi piilotin tunnarin pari kertaa "tavarakasaan", josta Ruffe hienosti kävi nuuskimassa sen esiin. Hyvä hyvä!Tiistaina 19.2.
tehtiin pihalla vähän merkki-ruutu -lähetyksiä lähietäisyydeltä sekä harjoiteltiin sisällä vähän seuraamista ja seisomaan jäämistä. Ilta lenkkeiltiin Marin ja Tikkin kanssa hangessa rämpien.Keskiviikkona 20.2.
VarPSin treenit Varkaudessa. Tällä kertaa oli kaiketi kaikki pienryhmän koirat paikalla, joten ei otettu paikallaoloja lainkaan. Jokainen sai n. 15 min treeniaikaa. Meidän liikkeet:Seuraaminen: Hyvä! Vasemmalle kääntyy oikein hyvin, mutta oikealle kääntyessä meinaa hieman karata pylly ulos. Tehtiin askelsiirtymää liikkeessä oikealle jotta takapään käyttö hahmottuisi. Tosi hyvä!
Ruutu: Alustalla ja ilman n. 5 metrin etäisyydeltä. Hyvin menee. Alusta ruutuun ja etäisyys 10 metriin. Treenin vetäjä heitti palkan ruutuun. Hyvin meni. Samoin, mutta etäisyys 20 metriin. Ei mitään ongelmaa, Ruffe juoksee hienosti ruutuun ja pysähtyy sinne! Hienon hieno pikkukoira!
Liikkeestä seisomaan jääminen: Pysähtyy, mutta saisi olla terävämpi stoppi. Luulen, että johtuu etupäässä siitä että Ruffe ei vielä täysin tuota käskyä ole sisäistänyt eikä ole varma mistä se nami tuleekaan... Tähän kannattanee ottaa pallo palkaksi, luulisin, viretila kasvaa lelulla ja silloin liikkeetkin ovat terävämpiä. Kokeillaan tätä kotona ;)
Lisäksi kyselin mitä tehdä kun noudossa tuo hyvin, mutta tiputtaa kapulan ennen käskyä. Kapulan pitoharjoituksia perinteisellä menetelmällä (lempeästi kuonosta kiinni ettei pääse pudottamaan) neuvottiin. Katsotaan, vähän vierastan tuota "pakkomenetelmää", voi olla että turhaan, en ole ikinä edes kokeillut...
Torstaina 21.2.
Aamulenkillä tehtiin muutama seisomaan jääminen. Nyt oli aika terävä pysähdys, hyvä! Ruffe ei tosin oikein löytänyt heittämiäni nameja lumesta, joten iltapäivällä kokeilen pari kertaa pallon kanssa.Illalla oli Napakan pentuagility, Ruffelle vähän ehkä turhan helppo kun alkaa ihan alusta, mutta ei se haittaa. Minä saan kuitenkin Niinalta hyödyllistä infoa. Kotiläksynä tuli 2on2off-opettelua.
Pentuagin jälkeen kokeilin pikaisesti seisomaan jäämistä pallolla. Se toimi tosi hyvin, terävä pysähdys tuloksena. Otettiin myös kaukojen tekniikat olohuoneessa, kaikki siirtymät namilla hyvin. Jes! Ehkäpä ens viikolla uskaltaa jo kokeilla hallissakin.
Perjantaina 22.2.
Ensimmäinen oikea tunnaritreeni. Aiemmin olen piilotellut tikkua erilaisten esineiden ja noutokapuloiden sekaan - mitä nyt treenihallilta on löytynyt. Nyt oma tikku oli muutaman muun joukossa, vähän taaempana. Matkaa n. 5 metriä. Ruffe haisteli kaikki, mutta nosti ja toi oman. Hienoa!!!
Lauantaina 23.2.
Käytiin lyhykäisesti tekemässä muutama tokoliike ja 6 esteen "agirata" hallilla. Pihalla tehtiin taas tunnari samaan tapaan kuin perjantaina. Hyvin meni.
Sunnuntaina 24.2.
Treenivapaa ulkoilupäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti