Alkuviikosta päätin kokeilla onnistuuko lähetys merkille ja sieltä ruutuun. Ruffe kun periaatteessa nyt osaa molemmat, mutten ole uskaltanut yhdistää. Mutta onnistuihan se! Alkuun ruudussa oli kosketusalusta jelppimässä, mutta lopuksi otin sen pois. Ei ongelmaa. Etäisyys oli toki lyhyt, vain n. 5 metriä.
Ruudun lisäksi ollaan jumpattu seuraamista hyvin pienissä erissä ja nyt se on taas hyvällä mallilla.
Keskiviikon treeneissä Varkaudessa tehtiin:
Paikallaolo maaten: Ok. Kävin vapauttamassa välillä ja palkkailin silloin tällöin.
Seuraaminen: Nyt erinomaista! Saatiin hyvät kehut ;)
Ruutu: Ensin kosketusalustalla, sitten ilman. Hienosti meni. Etäisyys n. 5 m.
Liikkeestä seisomaan jääminen: Namia heitellen. Tehtiin nyt Ruffen tullessa minua kohti ettei harjoittelu taas pilaisi seuraamista. Oli alkuun vähän ihmeissään, mutta kun pysähtyy niin ei liikuttele tassuja.
Paikallaolo istuen: Ihan hyvin ja kohtuu hyvässä ryhdissä. N. minuutti, palkkasin useamman kerran välillä.
Luoksetulo: Ensin eteen, tuli aavistuksen vinoon, joten otin muutmia askeleita taaksepäin. Tuli suoraan. Sen jälkeen tehtiin toinen luoksetulo, jossa palkka odotti valmiina.
Kaukokäskyt m-i-m: Tämän tekee hyvin. Ei olla tehty juurikaan harjoituksia kotona, joten s-i-s ja m-s-m nyt olohuonetokoilun ohjelmaan.
Loppuviikosta oltiin hallilla tekemässä pientä agilityrataa. Muutama "hyppyeste" speedbumpeilla, putki ja pussi. Kivasti meni.
Alla vielä kuva äiskästä (oikealla) ja isoveljestä (Kuva: Katja Sikka).
Ruffesta on tulossa aivan äidin näköinen poika:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti