Tällä viikolla Gustin kanssa on keskitytty seuruun treenaamiseen, kun tauko venyi seitsemään viikkoon. Arvatenkin liike on aika hajonneessa tilassa tällä hetkellä, mutta yritän kursia sen nyt taas kokoon. Ongelma on pään asento, painaminen ja edistäminen. Lelu kainaloon oli ainoa mitä keksin ja kummasti jo parissa treenissä paikka on parantunut. Askeleita ja peruutusta on tehty myös urakalla ja nekin ovat jo parantuneet. Eiköhän se siitä taas.
Toinen tehotreenin alla oleva liike on kaukot. Pienelläkin avulla (esim. hihna takatassujen päällä) kaukot sujuvat teknisesti hyvin VOI-matkalta, mutta ilman apuja saattaa vielä takajalka (etenkin oikea) liikahtaa S-I -vaihdossa. Matkaa on nyt kasvatettu aika äkkiä, kun alkoi kisa-ajatus hiipiä mieleen. Ei vaan ole läheskään valmista vielä tuolle etäisyydelle.
Ruffen kanssa käytiin tiistai-iltana Jessican luona treenaamassa. Aloitettiin evl-paikkiksella, jossa kävin tekemään maahanmenon aika läheltä. Ruffe oli silti siinä epävarma ja hidas. Paikkiksen jälkeen tehtiin hyviä toistoja ruutuun, hyvä luoksetulo niin että Jessica palkkasi takaa, ehkä parasta seuruuta ikinä (!) ja L-liike jossa istuminen oli hyvä ja nopea, mutta seisomisessa vähän tassutti. Loppuun kaukot, joissa Ruffe alkuun meni taas hyvin epävarmaan tilaan kun kuuli äkisti takaansa ääntä. Veikkaan että johtuu näistä syksyn onnettomuuksista joissa sai ärisevät urokset takaapäin kimppuunsa... Saa nähdä toipuuko se ikinä kokonaan :( Saatiin kaukot kyllä onnistumaan pienellä kehulla, edelleen on parannettavaa teknisesti etenkin S-I vaihdossa. Loppuun treenattiin yhtäaikaa Nappi-spanielin kanssa mm. kaukoja ja kiertoja tehden. Tosi kivat treenit!
Tänään ajettiin Gustin kanssa möllitokoon Heinolaan. Ei se nyt ihan putkeen mennyt, muttei huonostikaan, vaikka pisteitä me ei kyllä saatu :) Videon kanssa vähän sähläilin, joten vain neljä ensimmäistä liikettä jäi säilöön. Tässä liikkeet ja kommentit (tuomari Susa Berghällin kommentit kursiivilla):
Luoksetulo: Hyvin plätsähtäen alas. Minusta videolta katsottuna hyvä odotus ja hyvä stoppi. Hyvä ja vauhdikas loppu ja hyvä pa. Tuomari: käänsi päätä jätössä. Reagoi heti stoppikäskyyn, mutta kun vauhti on kova niin ei pysty pysähtymään heti. Vauhdikas loppu. Pisteet: 8.5.
Seuraaminen: Tuntui huonommalta miltä videolla näyttää. Juoksua ei ole treenattu kahteen kuukauteen ja etenkin juoksun täyskäännökset aukeavat. Hitaassa käynnissä Gustilla vähän rytmiongelmaa ja tuntuu hakevan hieman paikkaa. Ei painanut ja oli mielentilaltaan aika ok. Tuomari: Hakee paikkaa hitaassa käynnissä, muuten hyvä ja intensiivinen seuruu. Pisteet: 8.5.
Ruutu: Hyvä odotus, kiva asenne! Kova vauhti ruutuun, mietin että ennakoiko stoppikäskyä, mutta en videolta ole enää varma. Normaalia hitaampi maahanmeno. Loppu hyvä! Tuomari: Ennakoi pahasti stoppikäskyä ruudussa ja hidastaa jo ennen ruutua. Hieno vauhti. Pisteet: 6.
Metallinouto: Mikähän aivopieru kävi, heitin ihan suoran heiton, mutta kiersi esteen tullessa enkä itsekään ollut niin skarppi että olisin auttanut pienellä käsimerkillä. Tuomari: kiersi esteen. Pisteet: 0.
Liikkeet tehtiin kahdessa osassa, joten tässä oli tauko. Alla video näistä ensimmäisistä liikkeistä. Olen kelannut etenkin tuota kutosen arvoista ruutua ees taas, en vaan tajua miksi se näyttää tuomarista niin huonolta...
Ohjattu (vasen): Huono seuruu, jäi taas kiinni kapuloihin. Hyvä stoppi ja malttoi odottaa käskyä. Kaarsi kapulanoton jälkeen vähän, tähän pitää kiinnittää huomiota. Ei irrottanut kapulasta ekalla käskyllä (tätä ei ookaan tapahtunut ennen...)! Tuomari: Hyvä seisominen. Noudossa liikaakin vauhtia, tuplakäsky irroitukseen. Pisteet: 6.
Kaukot: Hurrrjan pitkä odotus perusasennossa kun liikkurin piti tarkistaa liikejärjestys. Hyvin alas, ekaan istumiseen tuplakäsky. Minusta näytti, että S-I liikkui toinen takajalka, mahdollisesti liikkui aavistuksen myös S-M. Tässä minun ja tuomarin huomiot tosin kovin erilaiset... Hyvä kuitenkin! Tuomari: Liikkui kymmenen senttiä eteenpäin sekä I-S että S-M vaihdoissa. Pisteet: 7.
L-liike: Vinkaisi liikkeellelähdössä (perhana!). Minusta vaikutti, että oli hyvä istuminen, hyvin mukaan seuruuseen, tosi nopea maahanmeno ja myös siitä hyvin mukaan. Loppuperusasento oli vino. Tuomari: Saisi olla jotenkin enemmän intensiivisyyttä ja nopeutta. Lopun perusasento vino. Pisteet: 7.5.
Tunnari: Nyt lähti takki auki tikuille. Suu avautui ekan tikun kohdalla, mutta ei nostanut sitä. Otti heti oman ja toi hyvin, ei korjannut tikkua suussaan. Hyvä luovutus. Tuomari: Liian kiihkeä liike vaikka oma löytyikin. Pisteet: 8.
Paikallamakuu: Gust oli ensimmäinen koira, joten en ottanut sitä heti sivulle vaan laitoin eteeni maahan ja pyysin sivulle vasta kun kaikki koirat olivat kehässä. Hyvin alas, rauhallinen makuu, hyvin ylös. Tuomari: Säätäminen liikkeen alussa pitäisi loppua. Heti kehään tullessa pitäisi ottaa koira perusasentoon. Pisteet: 10.
Kokonaisvaikutus: Oli se hurlumheitä, mutta ihan ok kuitenkin. Ääntä tuli vain onneksi sen yhden vinkaisun verran. Tuomari: Hieno koira, mutta liikaa vauhtia niin tarkkuus kärsii. Pisteet: 9.
Yhteensä: Saatiin siis onnettomat 213.5 pistettä ja kolmostulos, jolla 8 koiran joukossa oltiin toisia. Staffi voitti 217 pisteellä. Tosin huomasin kotona, että meidän pisteet oli laskettu väärin, joten päädyttiin siis todellisuudessa 222 pisteeseen. Jotenkin vähän käsittämätöntä, en ois lähellekään noin surkeaa pisteriviä itse odottanut, mutta ei auta ku nöyrtyä taas kunnolla ja treenata entistä huolellisemmin. Näillä tuloksilla ei ole mitään asiaa viralliseen kokeeseen.
Unohdin sitten painaa toisessa setissä videokameran tallennusnappulaa, joten siitä ei jäänyt "todistusmateriaalia". Samanlaiselta se näytti noin kokonaisuutena kuin tuo ensimmäinenkin setti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti